Turhan huoleton

Kyynärpään tekonivelleikkaus lähestyy vauhdilla enkä osaa suhtautua siihen riittävällä vakavuudella. On jotenkin sellainen hullu tunne siitä, että se on vaan sinne ja pois tapahtuma - niinkuin hampaan paikkaus tai muu vastaava. Järjellä hyvin ymmärrän, että kyseessä on merkittävän suuruinen leikkaus, jossa toden totta on riskinsä, mutta silti se tuntuu vaan niin pieneltä verrattuna kaularankaleikkaukseen. Hullu ajatuskulku menee vieläpä niin, että koska selvisin edellisestä leikkauksesta, niin kerrassaan mikään ei voi nytkään mennä vikaan. Järki kyllä kertoo tässäkin kohdassa, ettei alkuvuoden leikkauksesta selviäminen antanut minulle mitään ylimääräistä haarniskaa kaikkia leikkauskomplikaatioita vastaan, mutta tunne on silti huoleton.

Kokemus on osoittanut, että jos suhtaudun asioihin välinpitämättömän huolettomasti, niin usein juuri silloin olen henkisesti tai fyysisesti suurimmassa vaarassa kompastua huolettomuuteeni. Asiat jotka voivat mennä pieleen myös menevät usein pieleen. Niinpä vakaa yritykseni on nyt napsauttaa vaarantajukytkin päälle ja puntaroida kykyäni sopeutua ja suhtautua mahdollisiin ongelmiin. Suurimmat riskit liittyvät mielestäni toipumiseen ja käden suoristumiseen. Mielessä on käynyt myös mahdolliset hermo-ongelmat - lähinnä se, että joutuuko hermot käden suoristuessa jonkunlaiseen venytykseen. Polvien tekonivelleikkauksessa näin kävi. Ensimmäisen puolen vuoden ajan se aiheutti merkittävän osan kaikista leikkauksen jälkeisistä kivuista, ja senkin jälkeen seuraukset ovat edelleen jatkuvana (joskin siedettävänä) vaivana.

Toinen mielessäni ajoittain piipahtava huoli liittyy olkapäähän. Se on viimeaikoina ollut usein särkyinen ja tämän tästä sijoiltaan. Mietin, että miten sen kanssa voi pärjätä välittömästi leikkauksen jälkeen, jos ja kun se menee silloinkin sijoiltaan. Käden laaja liikuttelu on varmasti kivuliasta ja mahdollisesti jopa kiellettyä, joten miten ihmeessä saan napsautettua olkapään takaisin paikoilleen. Jo pelkästään leikkausasento tulee olemaan sellainen, että kenties jopa molemmat olkapäät menevät jo siinä kohdin sijoiltaan, ja mitenköhän ne sitten reagoi, jos se tilanne jatkuu niin on koko leikkauksen keston. Auts! Myös muiden nivelten suotuisan asennon säilyminen on tärkeää leikkauksen ajan. Olkapäiden lisäksi mieleen tulee erityisesti niska, joka jälleen (ja edelleen) klonksuu tämän tästä. Kunpa ei nyt vaan sattuisi mitään.

Ennen kaikkea toivon, että tällä kertaa vältyn näköhäriöiltä, keuhkopöhöltä kavereineen, ja veritulpankin haluaisin välttää. Ymmärrän noiden mainittujen pohjalta liiankin hyvin, että yllättäviä asioita voi sattua, mutta ei minulle mitään pelkoja noista ole jäänyt. Täytyyhän valon joskus osua risukasaankin! Siispä menen tulevalla viikolla rennoin mielin leikkaukseen valmistavalle käynnille. Kenties tiedän sen jälkeen asioista enemmän, vaikka oikeastaan leikkausajan mukana tulleet ohjeet olivat kuvaavat ja selkeät. Ehkä parhaat kirjalliset ohjeet mitä olen nähnyt. Kunpa asiat hoidettaisiin aina näin, sillä tieto ei suinkaan ainakaan tässä tapauksessa lisää tuskaa vaan se yksinkertaisesti lievittää stressiä eikä tarvitse sitten itse kaivella tietoja ties mistä epämääräisistä lähteistä. Vaikka tietysti olen sen tehnyt jo aikaa sitten, mutta kuitenkin.