Kipeää tekee

Kotiuduin sairaalasta perjantaina eli kolmantena post-operatiivisena päivänä. Tämä oli kaikkein nopein kotiutumisaika tähän asti. Päivät kuluvat nyt lähinnä leväten ja nukkuen. Leikkauksen jälkeinen väsymys on ihan erilaista kuin väsymys muuten. Osaksi se johtuu varmaan myös laskeneesta hemoglobiinista, vaikka ei se niin alhaiseksi vajonnut, että verta olisi tarvinnut tiputtaa. Sitä vaan torkahtelee mihin ja milloin sattuu. Lääkkeillä on varmasti oma osuutensa. 

Paluumatka kelakyydillä oli omanlaisensa farssi. Sadan kilometrin matkaan saatiin tuhrittua pitkälti neljättä tuntia aikaa. Porukkaa haettiin mukaan kolmesta sairaalasta pikkubussilla ja tiputeltiin pitkin poikin mitä syrjäisimpien kinttupolkujen päähän ympäri maakuntaa. Nämä säästöt vaikuttavat lähinnä sairaan ihmisen kiusaamiselta. Kyytien yhdistely on ihan hyvä asia, jos vaan oltaisiin menossa samaan suuntaan. Itsekin nukahtelin tämän tästä herätäkseni kipeään niskan muljahdukseen. Onneksi sain pahoinvoinninestolääkkeen ennen lähtöä. Oli se melkoista notkuntaa. Käsi oli kantositeessä ja jäissä (jotka tosin ehtivät sulaa). Turvotus ja jäykkyys vaan lisääntyivät matkalla; kivusta nyt puhumattakaan.

 

Mutta nyt on sitten eletty jokusia päiviä tämän uuden tilanteen kanssa. Vasta nyt kotioloissa on selvinnyt miten hankalaa kaikki on yhdellä kädellä. Leikatun käden saa kyllä ottaa mukaan tekemisiin (siinä on kilon kantorajoitus), mutta toistaiseksi se on niin heikko, että se sotkee enemmän kuin auttaa. Siinä ei ole kunnolla edes tuntoa, joten se kun yrittää auttaa vaikka myttyyn menneen vaatteen selvittelyssä, niin siitä tulee aina käsittämätön säätö. On pakko välillä estää sitä auttamasta, vaikka se niin mielellään pyrkii mukaan toheltamaan. Välillä kun tuuppaan käteen vaikka hammasharjan siksi aikaa, että ehdin puristaa siihen tahnaa, niin ei onnistu edes nämä yksinkertaiset hommat ilman pudotuksia. Niinkin se on tällä hetkellä, että puen päälle ne vaatteet jotka pystyn enkä niitä jotka haluan.

Entäs kivut sitten? No, kipeää tekee edelleen paljon, mutta lääkkeiden voimalla tässä jotenkin jaksaa. Huomaan kyllä heti milloin lääkkeiden vaikutus alkaa hiipua. Tosin kivunhoito on kuralla. Minulle nyt leikkauksen jälkeen määritetty lääkitys on olennaiselta osalta jopa pienempi kuin peruslääkitykseni! Kipupotilaan hoitoa olisi ehkä syytä tarkistaa. En enää ihmettele, että kipu karkasi sairaalassa ollessa totaalisesti hallinnasta. Pitäisi mielestäni huomioida jotenkin potilaan aiemmin käyttämä lääkitys. Nyt olen tulkinnut tämän asian sitten omalla tavallani, sillä en tosiaan aio kärsiä akuutista kivusta tarpeettomasti. Sen hoitaminen on tärkeä asia monelta kantilta, mutta ainakin siksi ettei kipu kroonistu.

Käsi on edelleen turvonnut. Erityisesti toivon, että sormien turvotus laskisi, sillä niissä tuntuu ilkeä paine. Kivuista eniten hämmästyttää ranteen poikkeuksellisen kova kipu (tarvitsisi laittaa rannetuki, mutta ei mahdu), ja toisaalta olkapää, jota turvonneen käden paino vetää koko ajan sijoiltaan. Toinen puolisko on nyt niin painava, että koko ryhti painuu sille puolelle. Se on vielä skolioosiani vastaan ja on jo aiheuttanut pari revähdystä vastakkaisen puolen kylkeen. On tässä monta monessa. Öisin kättä yritetään suoristaa lastan avulla, mutta kuten kuvasta näkyy, niin vielä on matkaa. Tai ehkä vielä enemmän lastan tarkoituksena on estää käden pyrkimys koukistua. Tästä lastasta käyttötuntemus on lievästi venyttävä. Jos se pakotettaisiin suoremmaksi niin kipu olisi sietämätön ja lasta käyttökelvoton.