Huomenna olisi sitten vuoden toisen leikkauksen aika. On ihan hyvä, että leikkaus on edessä, sillä viime aikoina kädet on herättäneet yösärkyyn aivan liian usein. Kyynärpää vihloo oikeastaan kaiken aikaa; on kuin luvan saaneena käynyt huonoksi. Olkapäät täytyy yöksi tukea tyynyillä paikoilleen ja kyynärpäät ojennukseen, jotta kipu pysyy aisoissa. Eivätkä ne suinkaan ole ainoat huomioitavat kohdat. Toivon, että tällä keinoin edes yhdestä kohdasta tulee (tietysti vasta ajan mittaan) särytön. Vähintään leposärystä toivon pääseväni. Toisaalta eipä toinen noista tekonivelpolvistakaan ole nykyisin sen enempää kivuton kuin leposärytönkään, joten arpapeliä on lopputulos. Nytkin tuota hiton polvea ja toista lonkkaa juilii siihen tapaan, että tekisi mieli repiä irti koko koipi. Jostain syystä Buranat ja Panadolit on kiellettyjä tältä illalta. Aikaisemmin ei ole ollut tällaista rajoitusta ennen leikkausta.
Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että tämä on ainoa mahdollinen askel tähän kohtaan - mitä ikinä tapahtuukaan. Leikkaus jännittää vain vähän, mutta huominen taksikyyti sitäkin enemmän. Tuleeko se? En tiedä mikä niiden tilanne tällä hetkellä on, mutta sen ainoan kerran, jolloin olen uudistuksen jälkeen kela-taksia tarvinnut - en päässyt määränpäähäni. Kokemus on siis huono, mutta vaihtoehtoakaan ei ole. Lisäksi on tietysti suuri heräämistapahtuma kolmella kellolla. Se on myös toivotaan, toivotaan hommaa. Yhdellä kellolla on viime aikoina usein jäänyt heräämättä, mutta kolme kelloa on tähän saakka riittänyt, joten toivoakseni se on edelleen toimiva taktiikka. Tällä kertaa olisi ensimmäistä kertaa ollut mahdollisuus mennä sairaalaan jo nyt illalla, mutta epävarmuustekijöistä ja aikaisesta lähdöstä huolimatta ajattelin, että kotona on parempi.
Tämän viimeksi kuluneen viikon olen ollut liikkeellä mahdollisimman paljon, vaikka tiedän, ettei asioita voi tehdä varastoon. Viikkoon on kuulunut paitsi fysioterapiaa, allasta ja ulkoilua niin myös ostoksia ja teatteria. Askartelin myös käsityöryhmässä - välillä sitä yllättyy minkälaista suostuvuutta voi itsestään löytää. Olen ollut epäuskoinen, että voisin tehdä mitään askartelua tai käsityötä näillä käsillä, mutta kun taso pysyy sopivana enkä vaadi itseltään täydellisyyttä enkä liioin hyödyllisyyttä, niin silloin voi löytää uutta. Yleisesti ottaen en halua askarrella hyödytöntä avaimenperää - haluan neuloa villapaidan! Tavoitteet kohoavat usein mahdottomuuksiin, mutta tänä syksynä olen oppinut, että voin katkeamatta taipua punomaan kuteista avaimenperän, vaikkei tarvetta olisikaan. On rentouttavaa puuhastella jotain.
Tänään avustaja oli auttamassa siivouksessa ja paikkojen kunnostuksessa siihen malliin, että pärjäisin mahdollisimman jouhevasti kotiin palattuani. Avustaja tulee tietysti auttamaan myös leikkauksen jälkeen, mutta ei välttämättä paluupäivänä kuitenkaan. Avun osalta tilanne on nyt parempi kuin aiempien leikkausten jälkeen. Tosin kotiinpaluu tarvitsee ehkä hoitaa jollain muulla avulla (eikä se liene ongelma), sillä vaikea on sopia vielä mitään työaikoja avustajalle, kun en tiedä minä päivänä palaudun kotiin. Luultavasti tarvitsen lähiaikoina normaalia enemmän apua. Tähän saakka en ole käyttänyt kaikkia myönnettyjä avustajatunteja, joten siinä on pelivaraa. Mutta huomenna siis leikkaukseen. Palataan näissä merkkeissä myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti