Pienin askelin menen eteenpäin, mutta tärkeintä lienee juuri se, että suunta on oikea. Sormien turvotus on onneksi jo laskenut, joten pelkästään se on tehnyt erilaisista toimista hieman helpompaa. Toinen ongelmakohta (eli ranne) rusahti yllättäen paikalleen jotakuinkin päivänä numero kymmenen. Sitä kärsii taas liikutella, vaikka se onkin arka. En ollenkaan osannut ajatella, että kipu siinä johtui sijoiltaanmenosta. Nyt jälkeenpäin ajateltuna se on päivänselvää, mutta ranteen sijoiltaanmeno on kuitenkin minulle harvinaisuus. Se on kyllä käynyt sijoiltaan ja ollut eri tavoilla kipeä, mutta nyt sitä siis jatkui päiväkausia. Ehdin jo miettiä, että onko ranne murtunut tai jotain, mutta näin sitä opitaan uutta.
Kyynärpää on edelleen kipeä enkä ole päässyt vähentämään lääkkeitä. Tai vedän sen verran sanoja takaisin, että ehkä sittenkin olen käyttänyt lyhytvaikutteisia jo vähemmän. Niiden määrää ei ole tullut niin tarkkaan seurattua, mutta tuntuma on, että vähemmän menee. Pieni toivon kipinä syttyi sunnuntaiaamuna, jolloin kipu oli ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen (ilman lääkkeiden vaikutusta) maltillinen. Päivän rasitus palautti tilanteen tasolleen, mutta tästä toipuminen varmasti lähtee nopeampaan etenemiseen - ainakin kivun osalta. Tosin tänään aamulla odottelin jo malttamattomasti kellon soittoa, jotta pääsen ottamaan lääkkeeni. En halunnut ottaa mitään lyhytvaikutteista enää siinä vaiheessa. Toipumisen tie ei ole tasaiseksi tallattu, mutta sen toki tiesin jo aiemmin kuljetuilta pätkiltä.
Jos kipu tästä kohta heltiääkin, niin käden suoristuminen on sitten toinen juttu. Se ei ole mielestäni edennyt enää ollenkaan, vaikka on toki ollut jo leikkauksesta asti suorempi kuin ikinä. Kaikki yritykset suoristaa kyynärpäätä päättyy kipuihin ja vastustukseen. Harjoitukset ei vielä tässä vaiheessa sisällä pakottavia suoristusyrityksiä, mutta olen tietysti varovasti kokeillut. Myös koukistus on tällä hetkellä rajoittunut. En siis saa taivutettua kättä suun tai hiusten tasolle. Hakaset poistetaan huomenna, joten sitten voin vapaammin alkaa harjoitella myös koukistusta. Tähän saakka on pitänyt olla vielä maltillinen, ettei vaan haavaan tule venytystä ja hakaset irtoa ennen aikojaan. Turvotustakin on edelleen leikkausalueella liikkeitä vaikeuttamassa.
Tällä viikolla on aika kyynärpään fysioterapiaan terveyskeskuksessa. Sairaalasta tehtiin sinne lähete. Jo viime viikolla kävin omassa fysioterapiassa, jossa käsi lymfattiin ja olkapää teipattiin. Ei vaan auta teippaus - olkapää ei ole paikallaan. Olkavarren yläosaan tulee sen merkiksi näkyvä ja ennen kaikkea tuntuva notkelma. Kun kävelen ilman kantosidettä (aina sisätiloissa), niin käsi hytkyy aivan holtittomasti ympäriinsä.
Myös käden puristusvoima on täysin kateissa. Ennen leikkausta luvuksi mitattiin 14 (joka sekin on ehkä puolet normaalista), ja viime viikon mittauksessa luku oli säälittävät kaksi. Mittari tuskin värähti. No, ei auta kuin uskoa, että fysioterapia, harjoittelu ja aika auttavat. Olen aloittanut voimien palautuksen puristelemalla harjoituspalloa, jonka kaikessa viisaudessani ostin aiemmin syksyllä alennuksesta, kun halvalla sai - vielä nyt palloista pehmeinpään tulee tuskin ryppyä. Mutta vielä minä sen rypistän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti