Silloin kun samalle viikolle sattuu useampi käyntiaika ja kun oma innostus on samalla ajanjaksolla vielä ponnahtanut täysille, niin silloin on tukala paikka. On vaikea saada hiljennettyä tahtia, vaikka tietää jo asioita tehdessään, että voimavarat ylittyvät. Se velka tulee maksetuksi erityisesti öiseen aikaan kipujen merkeissä. Välillä sitä herää lähes sekopäisenä kivusta, ja ajattelee uupuneesti ettei tästä mitään tule, mutta silti meno jatkuu. Ehkä kevään valolla tähän osuutensa, sillä se kannustaa valoisuudellaan tekemään kaikenlaista aina myöhäiseen iltaan saakka. Tässä vaiheessa sitä jotenkin uskoo, että kaikki on vielä edessä. Ihan kuin toivoa olisi enemmän.
Menneelle viikolle sattui kaksi fysioterapiaa ja yksi allasterapia sekä osallistuminen tukitoimintaan. Sen lisäksi koin tarpeelliseksi ulkoilla useampana päivänä kävellen, käydä kuntosalilla, polkea pirteästi kuntopyörällä, huiskia menemään vesijumpassa ja siihen sitten vielä omatoimiset päivittäiset fysioterapiaharjoitukset päälle. Tiedän, etten kestä tuollaista, mutta en halunnut jättää mitään poiskaan. Kun olen tullut hankkineeksi saliaikaa, niin käyn siellä vaikka raatona ja viimeisillä voimilla. Ainakin melkein, sillä viikonloppuna tuli stoppi, kun koko kroppa on jumissa. Olen myös joskus ostanut vesijumppakertoja, mutta tänä vuonna en ole juuri pystynyt käymään. Käsien kanssa on altaalla vaikeaa, joten joudun sopeuttamaan tekemisiäni liikaa. En luultavasti enää jatka näiden jäljellä olevien kertojen jälkeen ohjatussa jumpassa.
Kävely on aikaa, jolloin vain ajatukset kulkevat vauhdilla. Silloin asiat löytävät paikkansa ja uusia ideoita kehittyy. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että kävely on minulle varsin rasittavaa ja ihan kerta joka kerta kipua aiheuttavaa toimintaa. Ei jotenkin tunnu oikealta sanoa kävelystä mitään poikkipuolista, sillä se on kuitenkin mittaamattomasti helpompaa kuin ennen polvileikkauksia. Se myös näyttää paremmalta. Viimeksi menneellä viikolla joku minulle tuntematon sanoi miten paljon paremmin kävelen kuin ennen. Tässä vajaan kolmen vuoden aikana olen kuullut nuo samat sanat lukuisia kertoja. Alkuun varsinkin sitä kommentoitiin usein ja vieläkin tosiaan toisinaan.
Vaan onhan tässä selvitty taas uuteen viikkoon. Ehkä olisi liioittelua sanoa, että väsyneenä, mutta onnellisena. Kyllä vaan, se olisi ehdottomasti liiottelua. Tälle viikolle olen raivannut tietoisesti tilaa. Viikon edetessä aion ryhtyä viiden päivän paastolle enkä aio sen aikana tehdä muuta kuin mieltä ja kehoa lepuuttavia toimia. Lisäksi on otettava aikaa paaston alulle ja sen päättämiseen. Olen hiljalleen vähentänyt mm. kahvin juontia, ja tästä päivästä lähtien se saa jäädä kokonaan pois, jotta sen puutteesta ei tulisi mitään lisäoireita. Lääkkeiden kanssa on vähän hankalampaa, mutta ei mahdotonta, sillä oikeastaan minulla menee vain pari säännöllistä lääkettä enkä usko niistä olevan haittaa. Jos kivut pahasti kiusaa, niin täytyy miettiä muita lääkkeitä tapauskohtaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti