Näyte niskan muutoksesta on nyt otettu eikä voi muuta kuin odottaa tuloksia. Näytteenotto kesti pesuineen ja puudutuksineen puolisen tuntia. Se ei tuntunut juuri miltään. Lähinnä pienenä paineena aina kun uusi pala otettiin. Käsittääkseni kaikki otettiin kuitenkin yhden reiän kautta. Jälkeenpäin yllätyin miten araksi niska kävi. Ensin lihakset jäykistyivät päiväksi eikä pää kääntynyt senkään vertaa mitä normaalisti. Oli siis hyvä, etten ajanut itse paikalle. Myöhemmin niska oli kosketusarka eikä sitä kärsinyt laittaa edes pehmeälle tyynylle. Onneksi oli älyvaahtotyyny, joka toimi mainiosti, vaikka se tuntuu niin kovin kovalta.
Seuraavana päivänä irroitin laastarin ja piston päälle laitetut teipit. Ne olivat yllättävän verisiä. Minua vähän huvitti kun oloni alkoi tuntua kevytpäiseltä siinä määrin, että oli istuttava hengittämään rauhassa. Se tuli selkeästi oman veren näkemisestä. Ilman istumista olisin varmaan pyörtynyt. Olo parani heti kun sain tuupattua laastarin pois silmistä. En tiennyt kärsiväni moisesta vaivasta. On tässä sentään nähty vuosien varrella kaikenlaista haavaa. Jännä reaktio.
Hyvä asia on, ettei mikään näytteessä edelleenkään viitannut pahanlaatuisuuteen. Se oli tiivistä ja kovaa. Voi sentään. Miksi ihmeessä edelleen aavistelen, että kyseessä on kaularankaleikkauksessa laitettu keinotekoinen luusiirre joka on kuvissa "vetäytynyt näkymättömiin", niin neurokirurgi asian alkuvuodesta ilmaisi. En oikein tiedä mikä tässä olisi paras mahdollinen tulos. Ei kai tuo minun skenaarioni ainakaan, sillä silloin kaularangan kiinnitys olisi pelkkien ruuvien ja yläosastaan vain koukkujen varassa. Ehkä siis hyvälaatuinen ja helposti poistettavissa oleva kasvain on ihanteellisin tulos tähän tilanteeseen.
Tiedän, että ihan turha noita vaihtoehtoja on etukäteen pohtia. Enkä niitä todellakaan aio tätä enempää vatvoa. Alkavalle viikonlopulle on tiedossa pientä ja mieluisaa ohjelmaa jokaiselle päivälle, joten eteenpäin. Ainakin musiikkia on tiedossa. Nykyisin sijoitan mieluummin elämyksiin kuin tavaraan. Parhaimmillaan ne auttavat irrottautumaan sairauden ikeestä hetkeksi. Elämä tuntuu silloin normaalimmalta. Aina on olemassa riskiä siitä, etten pystykään osallistumaan, sillä kivut on arkipäivää. Viime aikoina on ollut myös osallistumisen estäviä kipuja. En silti halua estää itseäni etukäteen osallistumasta. Jos joskus en pääsekään paikalle, niin sitten sekin on hyväksyttävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti