sunnuntai 13. elokuuta 2017

Huomenna sitten

Voin taas huomata, että takut on ainakin osittain oienneet. Tosin aika paljon säätöä nämä tällä kertaa vaativat. Ponnisteluista huolimatta luulen, että matkaluvan kanssa on päivämääräongelmaa (paluun osalta) eikä lopulliset labravastauksetkaan ehtineet valmistua, mutta silti aamuyöstä on tarkoitus lähteä kohti ensimmäistä kuntoutusjaksoa. En elättele toivoa siitä, että saisin nukutuksi enempää kuin pari tuntia, joten huomisesta on tulossa raskas päivä. Kyse ei ole jännityksestä vaan siitä, että nukahtaminen on viime aikoina ollut hankalaa. Se onnistuu yleensä vasta joskus sydänyön tunteina, vain vähän ennen kuin herätyskellot ensi yönä ilmoittavat, että on aika nousta. Täytyy vielä funtsia, että onko syöminen ennen lähtöä tarpeen. Tunnettu tosiasia on, että minä en yleensä jätä aterioita välistä, mutta jos näin, niin sitten pystyisi pitkittämään heräämistä vähän.

Herääminen on aamuyöstä aina hankala ja epävarmuutta aiheuttava asia. Ei väsymyksen vuoksi, vaan kuulon. Joudun käyttämään herätykseen jotain niin vanhanaikaista kun herätyskelloa. Mikä tahansa kilinä ei puolikuuloiselle käy, sillä jos kuuleva korva on tyynyä vasten niin mikään pieni tiuku ei riitä havahduttamaan minua. Pitää siis olla kunnon räminä pitkällä soittoajalla. Käytännössä varmistan heräämisen kolmen kellon avulla. Ne käyvät soittamaan pienellä välistyksellä toisistaan, joten pahimmillaan ne aiheuttavat melkoisen kakofonian. Se varmasti ilahduttaa lähinaapureita, mutta toisaalta eipä ne naapuritkaan minun untani huomioi, joten se siitä.

Muutenkin herään lähes päivittäin kellon avulla sairauslomasta huolimatta, sillä muuten nukahtamisvaikeudet johtaisivat nopeasti vääristyneeseen päivärytmiin. Niinä päivinä, jolloin minulla ei ole aikataulullista menoa, luotan sentään vain puhelimen herätykseen. Uskon, että myöhemmin aamulla olen jo valmiiksi puoliksi hereillä, mutta on joskus käynyt niinkin, että olen herännyt soittoon vasta yllättävän paljon aiotun ajan jälkeen. Vain sunnuntaisin suon itselleni sen ylellisyyden, että herään ilman kelloa. Aika usein havahdun silti juuri siihen samaan aikaan kun herätyksen kanssa muina päivinä. Harmi, ettei säännöllisyys ole auttanut nukahtamiseen.

Olen yrittänyt ratkoa ongelmaa, mutta tilanne ei ole ainakaan parantunut. Se voisi olla isompi ongelma, jos aamuherätys olisi joka päivä kovin varhain. Asia tulee mietittäväksi viimeistään sitten kun on aika palata yhteiskunnan tuotteliaaksi jäseneksi. Kipujen osalta viimeinen kuukausi on mennyt keskimääräistä paremmin, mutta iltayöstä ne on silti pahimmillaan. Siinä lienee suurin syy ongelmiin. Nivelet eivät ole lainkaan yksimielisiä siitä mikä on hyvä asento. Lopulta sydänyöllä olen tarpeeksi väsynyt nukahtamaan kaikesta huolimatta. Aamulla sitten voi tuntea, että kuka nivelistä on hävinnyt taistelun. Jos niska on ollut huonosti, niin se on pahimmillaan lukkiutunut ja päätä särkee jo aamusta lähtien. Välillä taas siipeensä saa selkä, polvi tai lonkka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti