maanantai 14. elokuuta 2017

Tiivis päivä

Lähtö aamuyöllä meni helpolla. Nukkumisvaikeuksien hyvänä puolena on se ettei ole tarvetta heräämiselle! Kuljettaja paahtoi maalta kaupunkiin kuin olisi ohjannut luotijunaa. Olisi saanut pitää hatusta kiinni jos olisi sellainen ollut. Sanaakaan ei huomenien jälkeen matkalla vaihdettu. Siinä vaiheessa väsymyskin alkoi jo painaa, mutta ei oikein uskaltanut nukkua, joten piti katsella kuun laskua ohikiitävässä maisemassa, ja nähdä maan herääminen uuteen päivään. Varhaisen kesäaamun valo on kaunein kaikesta. Näin uskon.

Vauhdinpidon seurauksena perillä oltiin tuntia liian aikaisin. Onneksi ovet oli auki, joten nuokuin aulassa. Täytyypä tarkastaa tuota ajoitusta vastaisuuden varalle. En edes pitänyt mahdollisena matkan taittamista tuossa ajassa. Loputkin päivästä vyöryi eteenpäin vaudilla. Oli alkuinfoa, talokierrosta ja keskusteluita fysioterapeutin, lääkärin ja sairaanhoitajan kanssa. Hyviä keskusteita, joista jäi vallalle sellainen tuntuma, että todella halutaan auttaa. Ainoastaan väsymys häiritsi. En ollut terävimmilläni.

Sain seikkaperäisen selvityksen selän toiminnasta, ja kerrankin uskoin kuulemani. Nyt siis tiedän, että voin huoletta kuormittaa ja harjoituttaa selkää. Sen kohtalo ratkeaa geenien ei tekemisen seurauksena. Ei tällaisella peruskuntoilutasolla saa selkää hajalle. Tämän viikon aikana on tarkoitus katsoa selälle harjoitteita, jotka toivottavasti tuovat apua ongelmaan. Ei varmaankaan heti, mutta pidemmällä aikavälillä.

Alkuselvitykset veivät niin paljon aikaa, että ensimmäisen päivän urheilusuoritukset jäivät tekemättä. Ainoa ryhmä johon osallistuin (ja jonka ainoa osallistuja olin) oli rentoutus. Se sopikin oivasti raskaaseen päivään. Päänsärky yltyi jo aamupäivällä hankalaksi eikä (liian myöhään) otettu kipulääke pystynyt sitä kokonaan taltuttamaan. Illansuussa lähdin omatoimiselle kävelylle lähiympäristöön. Ensin kuljin kaupungin suuntaan, ja huvituin kun huomasin säpsähteleväni autojen ripeistä liikkeistä. Joka tienylityksellä tuntui, että olen tientukkeena. Käännyin siis äkkiä takaisin ja käppäilin keskuspuistoon. Siitä tykkäsin, mutten uskaltanut pitkälle kun toisessa lonkassa tuntui nivuskipua. Vielä nytkin lonkkaa särkee. Kohta pilleripurkin kautta nukkumaan. Kunpa vaan onnistuisi.

2 kommenttia:

  1. Heippa taas!
    Paljon on tapahtunut ja varmaan tarpeita on vielä ihan riittävästi. Nyt kun polvista on jo vuosi ja niistä alun taisteluista mitä kuuluu ja mitä voidaan tehdä, kuulostaa että homma on nyt selkiytynyt. Kyllä suomen terveysjärjestelmässä on todella paljon hyvää aika usein kuitenkin jää liikaa oman aktiivisuuden ja tiukkuuden tiliin jotta sitä hoitoa annetaan. Hienoa huomata, että kesä on antanut Sinulle elämän iloa vaikeuksien keskellä olet nauttinut luonnosta ja kyllä lämpöäkin on ollut. Jatka hyvällä mielellä ja huumorilla ota hoidosta kaikki irti vaikka kipuakin joutuu kärsimään. Kaikkea hyvää ja voimia syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiitoksia - luulen, että kaikille lisävoimille tulee vielä tarvetta tulevana syksynä. Kesä on tosiaan ollut tasollaan ihan hyvä ja olen saanut siitä paljon irti. Olen samaa mieltä siitä, että järjestelmässä on paljon hyvää, mutta parantamisen varaakin löytyy. Omalta kohdalta homma on tällä hetkellä kuntoutuksen osalta hyvällä tolalla, mutta kyllä tuolla kuntoutuksessa sai myös kuulla monia tarinoita tökkivästä järjestelmästä.

      Monelle ongelmaksi muodostuu vastuullisen tahon puute. Se hidastaa hoitoon ja kuntoutukseen pääsyä sekä tarvittavien palvelujen saantia. Kaikki siirtävät vastuuta muille eikä tieto ole kootusti missään. Sellaisesta tilanteesta on kaikkien vaikea jatkaa. Kokonaistilannetta hoitavan lääkärin puutteesta näyttää tulevan ongelma myös minulle tulevana syksynä.

      Poista