Onpa taas ollut kaikenlaista menoa ja asiaa viimeaikoina. Säntäilen sinne tänne hoitamassa asioita järjestykseen - eikä siltikään tilanne tasaannu. Tällä viikolla myös fysioterapia palasi tauolta, joten sekin ottaa taas oman osansa ajasta. Fysioterapian aikana olin saanut puhelun, joka numerosta päätellen tuli sairaalasta, mutta en tiedä tarkemmin kuka yritti soittaa ja missä tarkoituksessa. Mahdollisuuksiahan on. Yritin soittaa takaisin, mutta eivät vastanneet. Luulisi, että soittaisivat uudelleen jos on jotain asiaa, mutta ei ole kuulunut. Aikaa polvikontrolliin ei ole vieläkään tullut. Toivottavasti se asia järjestyy lähiaikoina, sillä irralliset langanpätkät häiritsevät. Käsien suunnitelmakin kaipaisi päivityksen.
Aikaisemmin viikolla sain soiton keskussairaalan silmäpolilta. Apuvälineasiat oli (taas!) siirretty sinne yliopistosairaalan puolelta, jossa silmälääkäri arvioi näön haittaprosentin olevan 50 %. Tämä arvio on sikäli tärkeä, että näillä prosenteilla voin ilmeisesti saada apuvälineitä. Aikaisemminhan minulta evättiin kaikki apu kun en täytä näkövammakriteereitä. Sain ajan apuvälinearvioon jo tälle samalle viikolle. Käynti oli mielenkiintoinen. Sain toivoa siitä, että voisin sittenkin hyötyä apuvälineistä. Tässä välissä ihmettelen tietysti, että miksi tämän asian piti edetä näin älyttömän vaikeaa ja kuoppaista tietä. Näön heikkenemisestä on kulunut jo vuosi, ja vasta nyt tulee ilmi, että apua on olemassa. No, ehkä tilanteessa on jotain lieventäviä asianhaaroja. Kuten se, että näkökenttäpuutokset saivat erään toisen silmäongelman aktivoitumaan.
Näyttää siltä, että tämä alkuperäinen ongelma, jota ei ole (yllättäen) koskaan huomattu, yhdistettynä leikkauksen jälkeen tulleisiin näkökenttäpuutoksiin aiheuttavat yhdessä lukuvaikeudet. Tämä selittää myös sen miksi talvella tuumailemani silmälasiratkaisu ei toiminut toivomallani tavalla. Olen tässä vuoden aikana nähnyt äkkiä laskettuna viisi eri silmätautien erikoislääkäriä, joista vasta viimeinen diagnosoi alkuperäisen ja itse asiassa melko ilmeisen ongelmani. Tyydyn siis tässä vaiheessa sanomaan, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olen kiitollinen, jos pystyn vielä joskus lukemaan kirjoja ja lehtiä. Entistä näkökykyä en takaisin saa, mutta ainakin nyt on toivoa, että apuvälineet auttaisivat.
Tällä viikolla oli viimeinkin se päivä, jolloin neurokirurgi soitti kaularangan tilanteesta. Nämä on vaikeita päätöksiä, kun itse ei ymmärrä tarpeeksi, mutta silti joutuu olemaan se, joka leikkaukseen joko suostuu tai siitä kieltäytyy. Ei minulla ole mitään mahdollisuutta tietää, että mikä ratkaisu on oikea. Jos jätetään leikkaamatta ja jotain tapahtuu, niin sitten voi suomia itseään siitä, että olisi pitänyt antaa leikata, ja jos taas asiat menee perseelleen leikkauksessa tai sen jälkeinen elo on sietämätöntä, niin sitten voi katua sitä. Leikkausjonoon minut kuitenkin laitettiin. Yksityiskohdat on vielä auki eli se miten kaularanka kiinnitetään. Siitä keskustellaan leikkausta edeltävällä käynnillä jahka kun sinne asti joskus päästään. Asia on häirinnyt keskittymistäni jo jonkin aikaa, mutta nyt en enää tunne asian tiimoilta oikein mitään.
Heippa! No kyllä nyt mietittävää riittää. Toivo on elämän lanka, pienikin apu näköhommaan on tosi hieno asia. Niinkuin ollaan todettu taistelua ja oikeuksien peräämistä vaatii, mutta kyllä olet sinnikkyydellä saanut asioita edistettyä, Tuollaiset vaativat päätökset tottakai mietityttää, kun päätös on tehty sillä eletään. Ehkä täytyy ajatella jalkojen lonkan ja muidenkin kannalta kuinka huonoksi olo voisi mennä ilman operaatioita, kohtaloksesi on noita harmeja tullut ja niin vain niiden kanssa olet kiitettävästi selvinnyt ja nähty on oikeaa asennetta Sinulta Hienoa!! Kaikkea hyvää syksyyn ja ulkoilua ja nautintoa luonnosta.
VastaaPoistaHeippa! Kiitos. Yritän tosiaan ottaa tästä syksystä kaiken irti. Se on iso juttu minulle, jos näkökykyä saadaan parannettua edes vähän. Kaipaan lukemista kaikissa muodoissa. Ainakin nyt on vähän toivoa sen suhteen, ja siinä on tunnetusti melko mukava elää.
PoistaSe on totta, että katuminen on turhaa. Tuli mitä tuli. Oikeaa ratkaisua ei voi tietää. Voi olla, että eläisin elämäni loppuun ilman ongelmia, mutta riski erityisesti kaulaytimeen tulevaan ruhjeeseen on korostunut, jos mitään ei tehdä. Noin korkealla tasolla mahdolliset ongelmat koskisivat kaikkia neljää raajaa. Vaakakupissa painaa myös mahdollisuus päästä jokapäiväisestä päänsärystä. Sitäkin osaisin arvostaa.
Tervehdys!
VastaaPoistaErän kaverini sisko on rakennettu kaularangan osalta uudelleen. Vaativa leikkaus rautaa tukena, mutta nyt tyytyväinen kivut hellittäneet autolla ajoo sujuu on tosi tyytyväinen. Kertomansa amukaan näitä tehdään useampia vuosittain ja tämäkin oli tehty TYKSISSÄ. Uskotaa että Sinullekin on apua luotetaan lääkäreihin! Tsemppiä.
Tervehdys ja kiitoksia tsempistä. Niin, ei tässä oikein muuta voi kuin luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Ainut mikä vähän huolestuttaa on heikosti tunnetun perussairauteni vaikutus. Se, että osataanko odottaa odottamatonta. Aion tietysti ottaa sen vielä puheeksi, jotta voin oikeasti olla luottavaisin mielin.
Poista