Kuntoutus: jakso yksi

Tässä on nyt mennyt pari päivää kuntoutusjaksosta toipuen ja sen antia arvioiden. Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi kokemus onnistuneesta ensimmäisestä jaksosta. Tärkein tavoitteeni oli selvittää tuota selän ongelmaa. Yksityiskohdat jäi vielä auki, mutta ainakin olen saanut kuvailtua ongelmani. Mahdollisuuksia ratkaista tai ainakin helpottaa ongelmaa on olemassa. Se asetettiin myös yhdeksi kuntoutuksen konkreettiseksi tavoitteeksi. Ainakaan minun ei enää tarvitse yrittää ratkaista tätä yksin. Ehkä järjestyy myös kuntoutuksen fysioterapeutin ehdottama keskustelu minua kuntouttavien fysioterapeuttien kesken, jotta kuntoutuksella avopuolella ja laitoksessa olisi sopivasti yhtenäinen linja.

Vaikka selän vaivat ei ole ainoa tai edes suurin ongelmani, niin ne on vaivanneet minua jo viime syksystä lähtien. On aika löytää ratkaisu, jos sellainen olemassa on. Keskirangasta löytyi yllättävän kipeä kohta lääkärin painellessa rankaa, mutta harjoittelun esteitä siinä ei siis ole. Pelkästään sen tietäminen on isoksi avuksi. Muitakaan lukuisista vaivoistani ei unohdettu. Osa pääsi linjalle jo nyt ja muita sitten tarkemmin ehkä joskus myöhemmin. Moninivelongelmassa on valittava taistelunsa. Polvien kipuun kokeiltiin perjantaina lymfakäsittelyä. Sen vaikutusta olen nyt viikonlopun seurannut. Sain kehotuksen ottaa vähän iisimmin pari päivää. Huomenna teippaan polvet kinesioteipillä annetun ohjeen mukaan. Siinä on ratkaisukeskeinen yritys. Toivottavasti jostain keinosta on apua.

Jakson fyysinen kuormitus oli tasolleni sopivaa, sillä kivut ei jakson aikana lisääntyneet, mutta toisaalta en olisi jaksanut juuri enempääkään. Osa harjoitteluista pidettiin peilisalissa. Oman liikkumisen näkeminen peilistä on aina epämukava kokemus, mutta siedän sitä nykyisin paremmin kuin joskus ennen. Yllätyin kuitenkin hieman siitä, että miten huonoksi vasemman käden liike on mennyt. Jaksoon sisältyi muutama hyvä allasterapiakerta lämpimässä altaassa. Kaksi yksilöllistä ja yksi ryhmä. Vesirentoutus meni harmillisesti ohi samanaikaisen yksilöterapian vuoksi, mutta ehkä jollain tulevalla jaksolla aikataulut täsmää. Vedessä minulla on aina parempi olo ja kun siihen vielä yhdistetään lämpö, niin sellaisessa harjoittelussa on kaikki kohdallaan.

Hyvä, mutta aika raskas jakso. Ennen kaikkea se rasitti henkistä ja sosiaalista puolta. Tarinan ja vaivojen läpi käyminen yhä uudestaan ja uudestaan eri asiantuntijoiden kanssa, vaikkakin aina vähän eri kantilta, on melko kuormittavaa. Tietysti ymmärrän, että näin se on tehtävä, jotta saan jaksoilta parhaan mahdollinen avun ja hyödyn. Silti, jotkut kysymykset iskeytyivät maaliin turhan tarkasti, ja toivat mieleen takautumia elämäni varrelta. Asioita, joita en ollut muistanut vuosikymmeniin. Muistoja siitä miten sairaus on ollut läsnä eri vaiheissa läpi koko elämän. Nimettömänä ja ylenkatsottuna.

Psykologin kanssa päädyttiin pohtimaan, että onko minulla arvoja ollenkaan. Vai voiko olla niin, ettei ihmisellä ylipäätään olisi mitään arvoja? Tehtäväkseni jäi jäädä miettimään (vaatimattomasti) tarkoitusta elämälleni. Aivan ilmeisesti ei ole hyvä juttu, että koko elämän sisältö liittyy itsensä kuntouttamiseen. Siinä vaiheessa kun ruksin papereihin, että tulevaisuus näyttää toivottomalta, niin tiesin, ettei sitä kohtaa jätetä käsittelemättä. Ruksin sen silti.