Huvipuistoton vuoristorata

Toipuminen on siitä jännä tilanne, että se on kaikenaikaista vuoristorataa niin fyysisesti kuin tunnetasollakin. Välillä menee hyvin, ja onnistumisen usko on rajattoman korkealla, ja sitten taas tyly tipahdus kuopan pohjalle, minne ei päivänvalo turhaan paista. Kivutonta päivää tai jaksoa seuraa usein (aina) huono. Vaikka tietää ja tiedostaa toipumisen (ja oikeastaan koko sairautenikin) sahaavan luonteen, niin silti kerta toisensa jälkeen sortuu hyvänä päivänä uskomaan, että tästä suora toipumispolku ylös nyt ihan varmasti lähtee. Huonona päivänä puolestaan on ihan varma, ettei tämä tästä koskaan enää parane.

Juuri nyt on menossa taas huonompi jakso; kivut hyökkäsivät niin monelta rintamalta, että jäin silkasta järkytyksestä toimintakyvyttömäksi. Nivelkivut sinällään on ihan normaalimenoa, mutta harvoin ne tälläisellä voimalla samaan aikaan osuvat. Ei oikein tiedä miten päin olisi. Poissaolollaan loistaneet polvikivut iskivät samana päivänä kun niska, alaselkä ja olkapää kipeytyivät. Kaularangassa on selvästi joku nikamista sijoiltaan, ja siitä johtuen se lyö kaikki ympäröivät lihakset jumiin. Kipu säteilee niskasta koko käteen, ja tuntuu muutenkin kuin koko ruumis olisi vähän sijoiltaan. Pää kääntyy toistaiseksi vain yhteen suuntaan. Onneksi särkylääkkeet ja lepo on taittaneet pahimman terän niskakivusta. Joskus sentään hyötyä niistäkin.

Lonkka on jähmeä, ja kaipaisi kipeästi harjoituksiaan, mutta muuten jalat on merkillisen voimattomat enkä taaskaan saa pidettyä tukijalan polvea sijoillaan. Se ei myöskään kestä kivulta astua. On loistava tilanne, kun toisella ei saa ja toisella ei voi. Kyynärsauvat vaihtuivat takaisin kainalosauvoihin, joilla pystyy helpommin kevittämään molempia. Pakolliset liikkumiset on kuitenkin jotenkin suoritettava. Oikeastaan jalat vaikuttavat vähän ylirasittuneilta lihaskipuineen, mutta en oikein tiedä pitäisikö vaan yrittää harjoitella ohjelman mukaan vai antaa jaloille niiden kaipaamaa lepoa.

Onhan tässä tietysti ollut tällä viikolla aika paljon rasitusta. Alkuviikon ostoskierros, ja vielä toinenkin ulkona syöminen ja lyhyempi kaupoilla käynti omilla kulmilla. Vaikka ne eivät sillä hetkellä erityisen kivuliaita tai väsyttäviä olleet, niin luultavasti ne kuitenkin rasittivat aika lailla. Mutta yhtälailla katse kohdistuu ulos - kivut alkoivat samaan aikaan kun säätila muuttui sateiseksi ja koleaksi. Vuosien saatossa olen huomannut, että nivelet todella reagoivat säätilaan. Sitä on vaan niin vaikea uskoa. Pitäisi varmaan hankkia sellainen lämmin villa-asu näitä säitä varten. Aikaisemmin käytin potkupukua (jumpsuit), mutta se on jossain remontin kätköissä. Se oli kyllä yllättävänkin toimiva ratkaisu. Samoin kun sähköhuopa. Remontin kätköissä sekin. Huoh!

Kaikkeni yritän tehdä, ettei lonkan toipuminen ainakaan vaarantuisi. Reilut kaksi viikkoa jälkitarkastukseen. Mitä lähemmäs aika tulee, niin sitä malttamattomampi mieli. Alkaa tosissaan olla sellainen tunne, että toipilasaika voisi vaikka jo päättyäkin. Haluan päästä eroon kepeistä (tällä hetkellä on tosin vaikea uskoa siihen) ja lähteä liikkeelle. Autolla tai polkupyörällä. Molempia alkaa olla ikävä. Hyvä ihme - en ole ajanut autoa sitten tammikuun. Sitä ennen vähän vajaat kaksikymmentä vuotta lähes päivittäin. Pyöräilystä ei varmaan kannata haaveilla tänä kesänä. Ainakin istuinluun olisi syytä ottaa sitä varten isoja toipumisaskelia, mutta toisaalta jospa sittenkin...

No, autoilun aloittamiseen menee vielä jonkin aikaa, joten ihan vielä ei varmaan kannata kiduttaa itseään toteutumattomalla haaveella. Yritän unohtaa - niin on helpompaa. Saman olen kyllä muutenkin huomannut. Kotia en ole edes uskaltanut ajatella tässä vaiheessa. Evakon päättymiseen on vielä puolitoista kuukautta. Vasta puolet on siis mennyt, vaikka tuntuu, että olisin ollut sieltä pois jo ikuisuuden. Tosin eilen kun kävin kotona tarkastuskierroksella, niin ihan lupaavia merkkejä näkyi jo. Tulevat laatat oli kannettu paikalle, ja sähkötyöt oli hyvin edistyneet edellisestä käynnistä. Jospa se valmistuisikin etuajassa. Toivossa on niin hyvä ihmisen elää.