Lähtövalmius

Vihdoinkin edistystä. En ole enää moneen päivään tarvinnut mitään voimakkaampia kipulääkkeitä. Nyt on oikea aika lopettaa kaikki säännöllinen lääkitys, mutta ei yhdellä kerralla, vaan vähentämällä porrastetusti. Tämä oppi meni perille viime toipumisesta. Kivut on kokonaisuutena ihan selvästi vähentyneet. Kammottavat krampit vähenivät parissa päivässä, ja loppuivat sitten kokonaan, sen jälkeen kun verenohennuskuuri loppui. Jo aikaisemmin mietin sitä mahdollisuutta, että kyseinen lääke olisi niihin syyllinen. Kipusykli meni niin yhteen sen ottoajan kanssa. Muutama tabletti oli vielä jäljellä, kun viimein jaksoin lukea lääkkeen ohjeistuksen, ja siellä se oli: yksi kymmenestä saa raajakipua. Tunnollisesti söin tietysti kuurin loppuun, mutta jos se oikeasti siitä johtui, niin seuraava verenohennuskuuri saisi olla jotain muuta laatua.

Lonkkaa olen voinut kuntouttaa puolitehoilla tämän alun, mutta luulen, että polvien kuntoutus ei tule olemaan ollenkaan niin joustavaa. Silloin ei ole varaa mihinkään ylimääräisiin kramppikipuihin. Että voikin niin olematon pikkutabletti olla niin hankalien kipujen syy. Viime päivinä olen pystynyt nostamaan myös viimeksi leikatun lonkan harjoitusmääriä, mikä näkyy heti liikkuvuuden parantumisena. Vain lonkan takaosassa (istuinluussa) on huomattavan kipeä kohta. Vieläkään ei pysty istumaan kauan kovalla alustalla. Se kipu on ollut siinä samassa kohdassa heti leikkauspäivästä lähtien. Myös nukkuminen sujuu nyt paremmin, mikä on toipumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Siihen on vaikuttanut kipujen vähenemisen lisäksi myös se, että olen pystynyt nukkumaan kyljellään pieniä jaksoja. Edistysaskel sekin.

Yönuttu ja pyjamahousut on ollut tammikuusta asti pääasusteeni. Parempiin olen vaihtanut vain jos olen oikeasti ollut menossa johonkin. Tänään vaihdoin päivävaatteisiin ihan huomaamatta. Täydessä lähtövalmiudessa laitoin jo takkiakin niskaan ennen kuin tulin kysyneeksi itseltäni, että mihinkäs matka käy? Olin niin hyvävointinen, että pääsi unohtumaan se tosiasia, että liikkumismahdollisuudet on edelleen heikoissa kantimissa. Kepeillä en kauas jaksa, ja pyörätuolin käyttely on osoittautunut vaikeaksi. Ei sillä voi ilman avustusta mihinkään lähteä. Lyhyitä pätkiä olen rullannut itse, mutta tuolilla (tai sen käyttäjällä) on taipumusta ajautua ojanpuolelle.

Ei auttanut kuin tyytyä pihapiiriin, mutta onhan se ulkoilua sekin. Vähän matkaa kepittelin tietä pitkin, ja jouduin toteamaan, että kunto on päässyt todella huonoksi. Puuskutin niin kuin vanha höyryveturi, vaikka en varmaan sataa metriä edemmäs mennyt. Oli pakko oikein levätä hetki niin pitkän lenkin jälkeen, mutta uskon, että kunto kohoaa nopeasti, jos pääsen vaikka kuntopyörälle jo neljän viikon kuluttua. Sitä odotellessa. Olipa muuten hyvä päivä tänään - kaikella tapaa. Jos tällaisena päivänä olisi koko päivän sisällä, niin tuntuisi että jää kaiken ulkopuolelle. Kevät näyttää nyt parhaimpia puoliaan - enkä tosiaan halua jäädä siitä toipiluuden vuoksi paitsi.