Lonkkaprojekti maalissa

Kaikista epäluuloista huolimatta kaksi kuukautta on kulunut. Välillä (usein) on ollut vaikeaa ja pitkästyttävää, mutta viimeinkin oli aika ottaa suuntima kohti Tyksiä. Oli jälkitarkastuksen aika. Käynti aloitettiin perinteiseen tapaan röntgenkuvalla. Poliklinikalla oli paikalla myös fysioterapeutti, niin kun oli viimeksikin. Tosin leikannut lääkäri oli pois eikä fysioterapeuttikaan ollut sama, joten vähän erilainen porukka koossa. Lonkkaa ei sen kummemmin tutkittu, mutta kuvien perusteella sanoivat, että kaikki on ihan niin kuin kuuluukin. Ruuvit ja lonkkamalja ovat samassa asennossa kuin heti leikkauksen jälkeen otetuissa kuvissa. Lonkkaa voi nyt alkaa kuormittaa niin paljon kuin sietää. Muutaman askeleen ehdin jo kokeiluksi ottaakin. Ihan holtitonta menoa, mutta harjoitellaan.
 
Käynnin jälkeen kotimatkalla mieleeni tuli iso liuta kysymyksiä, joita en muistanut kysyä. Aina käy samalla tavalla, joten pitäisi varmaan alkaa kirjoittaa etukäteen ylös kysymyksiä ja ottaa ne mukaan käynneille, ettei joka kerta jäisi epäselvyyksiä. Jalkojen kosketusarkuudestakin piti kysyä - siitä ei nimittäin ollut puhetta ennen leikkausta. Tunnottomuudesta tiesin, mutta arkuudesta en. Olisin halunnut jotain toivoa siihen, että kyllä se siitä vielä oikenee. Sitä yritin kysellä, että seurataanko lonkkia tämän jälkeen enää. Vastaus oli niin epämääräisen välttelevä, että en voi tehdä siitä muuta tulkintaa kun että ei seurata. 

Sitä vain mietin, että ne irtisahatut palathan eivät ole vielä luutuneita eikä kuulemma kaatumisen kestäviäkään. Verenkierto lantion alueella on kuitenkin yleensä niin hyvä, että kyllä niiden pitäisi luutua, näin sanottiin. Siihen voi mennä vielä kuukausia. Jotenkin tuntuisi silti mukavammalta, että niistä otettaisiin vielä joskus kuvat (vaikka vuoden päästä tai joitain), ja kerrottaisiin, että nyt ovat luutuneet ja kaatumisen kestävät. Ymmärräthän - haluisin saada tietooni sen hetken kun ne ovat oikeasti parantuneet. Sekin jäi kysymättä, että milloin voisi odottaa lonkkien olevan kivuttomat. Ainakaan nyt neljä kuukautta ensimmäisen leikkauksen jälkeen ei nivuskipu ole mihinkään hävinnyt.
 
Silkasta mielenkiinnosta kysyin myös lonkan nykyisistä kulmista. Ennen leikkausta toisen lonkan CE-kulma oli jotain kolmen asteen luokkaa, ja nyt korjattuna 17 astetta. Toisen tilanne on jokseenkin samansuuntainen. Ne eivät kummoiset kulmat ole. Normaalina voidaan pitää 25 astetta tai sen yli. Sen lisäksi, että kulma on ollut kovin pieni, niin myös lonkkamaljan muoto on ollut huono (ja on sitä tietysti edelleen). Niin matala, että se on käytännössä olematon. Aivan ilmeisesti niihin on kuitenkin tehty maksimaalinen korjaus, ja onhan ne nyt merkittävän paljon paremmat kuin aikaisemmin. Nyt on reisiluun nupilla sentään jonkunlainen luukatto yllään, jottei tarvitse pelkkien rustojen varassa roikkua.
 
Silti on ihan selvää, että lonkan tekonivelet tulevat jossain vaiheessa kohdaltani ajankohtaiseksi. Oikean lonkan nivelrikon aste on tällä hetkellä 1-2 viisi-portaisella asteikolla. Nyt täytyy vaan toivoa, että asennon korjaus hidastaisi sen kehittymistä. Toiveena olisi, että se kestäisi 15-20 vuotta ennen tekoniveltarvetta, mutta kristallipalloa ei kuulemma ole. Viime kerralla siltä toiselta kysyessäni (totuudenmukaisempi?) arvio taisi tosin olla vain vaatimattomat viisi vuotta... mutta kukapa sitä tosiaan etukäteen varmasti tietäisi. Aina voi toivoa.
 
Sain joitain uusia fysioterapiaharjoituksia itsenäisesti tehtäväksi, ja myös lähetteen fysioterapiaan. Sen on tarkoitus alkaa vasta n. kuukauden päästä, joten nyt jatkan edelleen omatoimista harjoittelua ja kuormituksen lisäämistä jaloille vähitellen. Jo aikaisemmin suunnitellut, (polvileikkauksien jälkeen käytettäviksi tarkoitetut), tukikengät jätettiin vielä suunnitelma-asteelle, kun asiasta enemmän perillä olleet lääkäri ja fysioterapeutti olivat pois pelistä eikä kukaan oikein tiennyt missä vaiheessa niiden kanssa pitäisi edetä. Siis ennen vai jälkeen leikkauksen. Itse ajattelisin että järkevämpää olisi ennen, koska tulen todennäköisesti tarvitsemaan ne heti ensimmäiseen kävely-yritykseen. Toisaalta ymmärrän kyllä senkin näkökannan, että myöhemmin tiedettäisiin paremmin minkälaiset niiden pitäisi olla. Joka tapauksessa nilkka ja jalkaterä tulevat tarvitsemaan kunnollista tukea, koska kävely täytyy opetella kokonaan uudelleen.

Polvien tekonivelleikkauksen ajankohta tarkentui tällä käynnillä elokuun jälkipuoliskolle. Kysyin samalla myös, että onko hampaiston kunto tärkeä juttu suhteessa tekonivelleikkaukseen. (Kyllä vaan on). "Eikö sulle ole annettu mitään tietoa?" Äkkiä kaivettiin esiin "Polven tekonivelleikkaus - ohjeita leikkaukseen tulevalle potilaalle" -ohjevihkonen. Ja tosiaan hammaskuva (ortopantomogrammi) ja hammaslääkärin lausunto tarvitaan. Hyvä, että tämäkin juttu tuli nyt vihdoin minullekin ihan selväksi.