Huomaan usein ajattelevani, että leikkaus on sitten vasta syksyllä. Niin kuin se olisi jossain oikein kaukaisessa tulevaisuudessa. Näinä kesän lämpiminä päivinä se tosiaan tuntuu kaukaiselta. Mielikuvissani silloin on jo synkkää, sateista ja pimeää. Lieneekö tuo aavistus synkästä ajanjaksosta. Se on kuitenkin uuden alku - vasta siitä voi alkaa toipuminen kohti normaalia arkea. Uusi alku sopii muutenkin hyvin syksyyn, sillä silloin on usein tapana aloittaa jotain uutta. Tehdä vähintään jonkinlainen perusparannus repsahdetun kesän jälkihöyryissä.
Tosiasiassa leikkaukseen on nyt aikaa kuukausi. Odotan sitä ristiriitaisin tuntein. Odotan niin kuin jotain kivaa olisi tapahtumassa, vaikka tiedän, että tuo päivä aloittaa taas vielä suurempien kipujen ja moninaisten vaikeuksien täyttämän ajanjakson. Jotenkin järjetöntä on ihmisen leikkausta malttamattomasti odottaa. Siihen liittyy sentään normaalistikin monenmoista riskiä. Omalta kohdaltani se meni vielä jotenkin niin, että "korostuneet riskit kaikkiin toimenpiteisiin liittyen". Näin on siis aikaisemmin todettu, ja ihan varmasti se pätee myös näihin tuleviin polvioperaatioihin.
Tämä alkava viikko on harvinainen lomaviikko. Sillä tavalla kun sairauslomalaisella nyt voi lomaa lomastaan olla. Ei ole mitään hoidettavia asioita. Paitsi, että pitäisi oikeastaan hankkia niitä lääkärintodistuksia apuhakemuksia varten, mutta vaikka pitäisikin, niin taidan silti pitää lomaa. Joskus on vaan pakko. Seuraavalla viikolla jatketaan sitten uudella tarmolla. Tulossa on fysioterapian kokonaisuuden huomioiva arviokäynti, ja myös aika toimintaterapeutille. Sitä seuraavalla viikolla puolestaan pitäisi tehdä saman viikon aikana kolme Turun keikkaa. On pre-op, käsikirurgi ja vielä tukikenkien sovituskin. Kaikki tietty eri päivinä. No pääseepä autoilemaan hyvällä syyllä.
Vähän huvitti kun lähettivät taas kerran kartan ja esitietolomakkeen, kun menen poliklinikkakäynnille "kyynärpäävaivan" vuoksi. Se onkin vasta toinen visiitti samaan paikkaan samalla viikolla. Luulen löytäväni perille ilman karttaa kuulemaan tuon kuolemattoman ja suurella todennäköisyydellä kuultavan lauseen "mitään ei ole tehtävissä". Se on tietysti kovin pessimistinen oletus, mutta en tosiaan usko, että kyynärpäiden toimintarajoitteet olisivat jotenkin poistettavissa. En myöskään usko, että tuntopuutokset sormissa tai pistely kädessä olisi kyynärpäästä lähtöisin. Voin tietysti olla väärässäkin - sellainen ihme on todella joskus tapahtunut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti