Oikein hyvä loma oli

Aurinko paistoi melkein koko "loman" - enempää ei voi pyytää. Että sattuikin ihan parhaat lomailmat! Ei mitään hellettä tosin, mutta enpä minä sitä kaipaakaan. Reipas kaksikymmentä riittää mainiosti. Pystyin rentoutumaan kunnolla ensimmäistä kertaa koko vuonna. Tähän asti on koko ajan ollut jotain stressin aihetta, ja varmaan niitä nytkin olisi ollut, mutta sain suljettua kaikki ulkopuolelle. Parvekkeella tuli juotua kahvit poikineen, ja jopa kirjojen maailmaan pystyin keskittymään ensimmäistä kertaa ties miten pitkään aikaan. Lonkkien toipuminen on nyt siinä vaiheessa, että sohvalla lepäillessä tai nukkuessa voi löytää hyvän luontaisen asennon.

Yksi loman parhaista antimista oli paluu pyöränohjaimiin. Jos autoilun aloittaminen oli aikaisemmin yksi vapauden ilmentymä, niin tämä oli sitä vähintään yhtä paljon - tai enemmänkin. Sitä tunnetta ei voi riittävästi sanoin kuvata. Tuuli kasvoilla, raitis ilma, liikkuminen omin avuin... yksinkertaisesti vapauden riemu. Vastaantulijat varmaan pelästyivät jättiläishymyä naamalla. Sellainen nyt vaan on epänormaalia kun ohjaa pyöräänsä vastatuleen, mutta ei millään pysynyt naama perusyrmeänä. Siinä pääsi tavallaan jalkautumaan muiden joukkoon.

Matkamittari

No niin, en siis edelleenkään pysty kävelemään, joten pyöräilin vain ympyrää enkä jalkautunut oikeasti matkalla mihinkään. Pyörälle klenkutin ensin yhden kepin varassa (edistyksellistä sinänsä sekin) - keppi tarikalle ja menoksi. Ensimmäisellä reissulla meni 7,5 kilometriä ennen kuin lonkkia alkoi särkeä ilkeästi. Se saattoi kyllä johtua myös ankarasta väistöliikeestä jonka jouduin sillä kohdin tekemään kun pitkänokkainen Volvo tunki kuononsa kolmion takaa yllättäen eteen. Ehdin jo mieltää lonkkani murtuneena, mutta siitä siis selvittiin säikähdyksellä ja matka jatkui. Kotiin oli silloin vielä kuusi kilometriä matkaa, joten ei se helppo lenkki ollut. 13,5 kilometriä oli aika pitkälti, kun tarkoituksena oli vaan käydä kokeilemassa, mutta se johtui vain siitä, että yritin vältää ylämäkiä ja ajauduin yhä kauemmas, ja lopulta mäet oli kuitenkin kohdattava.

Lenkin jälkeen särkylääkkeillä kipu hallitaan - eikä siltä osin mitään ongelmia enää myöhemmin. Seuraavana päivänä uusi yritys. Omituisesti jalat oli tottuneet pyöräilyyn yhdessä lenkissä. Paljon sujuvammin meni jo. Ehkä se auttoi, että pyöräilykilometrejä on takana vuosien varrelta paljon, joten se on jaloille tuttu liikerata. Nopeus on tosin tippunut, kun jaloissa ei ole tällä hetkellä samalla lailla voimaa ja polvet on huonona, mutta sillä ei ole nyt mitään väliä. Joka tapauksessa toisella kerralla meni jo 20 km lenkki, ja sen jälkeen olen vaihtelevilla kilometreillä ollut pyörällä liikkeellä useamman kerran. Mainio tapa kasvattaa reisilihaksen voimaa ja parannella heikoksi päässyttä kuntoa. Tänään olin jo ihan selvästi huomaavinani, että jalat alkavat toimia yhä paremmin myös kävelessä.

Eipä voi muuta todeta, kun että oikein hyvä loma oli, mutta kaikki loppuu aikanaan - lomakin. Pyöräily tosin jatkuu aina kun aikaa on, mutta nyt palataan arkeen sillä asioita on paljon hoidettavana. Ensimmäisenä on aika terveyskeskukseen, josta pitäisi hankkia lääkärintodistus hakemuksia varten. Sen verran siis sorruin lomallakin raatamaan, että soitin tk:n ajanvaraukseen, ja piipahdin viemään hakemuskopiot vastaanottoon, jotta lääkäri voi etukäteen tutustua hakemuksiini. Tämän tein sosiaalityöntekijän neuvosta. Tästä asiat lähtevätkin sitten omalla painollaan liikkeelle. Tulevalle viikolle on lisäksi luvassa niin fysio- kuin toimintaterapeutinkin tapaamiset.