Ei ole ensimmäinen kerta kun totean, että se on perustavanlaatuisesti väärin, että kipuja on vähemmän kun ei tee yhtään mitään. Liukkauden takia olen kävellyt ulkona harvakseltaan viime viikkoina, ja eikös vaan rankakin ole tuntunut vähän paremmalta. Vastaavasti jopa lihasjumeja avaaviksi tarkoitetut harjoitukset saavat sen jumittamaan. Välillä alkaa oikeasti iskeä toivottomuus siitä, että tälläistäkö tämä tulee olemaan tästä eteenpäin. Suunnitelma oli toisenlainen. Jossain syvimmän mielen syövereissä olen koko ajan uskonut, että jalkojen kunnostuksen jälkeen saisin useamman vuoden hyvän ja helpon jakson. Järki on sanonut ettei niin välttämättä käy, mutta olen silti uskonut sillä lailla. Nyt tiedän jo varmasti, etten saa noita helppoja vuosia, mutta jaksan sentään uskoa, että hyviä vuosia on edessä.
Mitä kuntoiluun tulee, niin tiedän kyllä ettei liikkumatta voi jättää, mutta lepäämisen hyödyt on tullut turhankin hyvin ymmärrettyä. Olen siis selvästi ehdollistunut väärin, mutta kun on kärvistellyt vuosia kipujen kanssa, niin silloin sitä etevästi oppii sen mikä auttaa. Jos ja kun lepo auttaa, niin sitä tulee automaattisesti suosittua. Kuka on se, joka heittää ensimmäisen kiven ja vaatii hetken hengähdystauon saanutta yksilöä liikkumaan, ja sitä myötä alituiseen kärsimään. Onnekkaita ovat ne, joille liikunta tuottaa suorituksen jälkeen välittömän ilon ja hyvän olon.
No minä heitän itse sen ensimmäisen kiven. Pakotan itseni liikkeelle nyt ja vastaisuudessakin toivottavasti. Täytyy vaan löytää liikunnan ja levon tasapaino, sillä minäkin tarvitsen ja haluan tauon kivuista. Kävelystä ei aivan ilmeisestikään tule minun lajiani. Kaikki toivo paremmasta kunnosta lepää siinä, että polvet kestäisivät pyöräilyn. Toistaiseksi ne ovat kuitenkin valitettavan kivuliaat voimaa vaativassa liikkeessä. Vaan onhan tässä vielä ainakin kuukausi kevään tuloon ja sitä myötä pyöräilykeleihin, joten jospa ne siitä asettuisivat.
Olen tullut siihen tulokseen, että omatoiminen harjoitteluni on turhan yksipuolista. Suosin liikaa niitä liikkeitä jotka on helppoja suorittaa. Silloin hyödyllisyys kyseenalaistuu. Tämän hetken harjoitteluni isoin heikkous on kuitenkin tehottomuus. Vasta ihan viime aikoina minulle on valjennut kuinka huonoksi kuntoni on laskenut. Pudotus on vuodessa ollut jyrkkä. Se näkyy siinä, että tavallisista asioista on tullut vaikeita. Yleinen kömpelyys ja voimattomuus on lisääntynyt. En ole enää ollenkaan varma, että pääsen koskaan takaisin leikkauksia edeltäneelle tasolle. Ilmeistä uskonpuutetta taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti