"Keuhkoveritulppa on aina vaarallinen ja edellyttää välitöntä sairaalahoitoa." Näin sanoo Duodecimin terveyskirjaston artikkeli vuodelta 2017. Niin siinä kävi, että tältä reissulta minä hankin matkaani keuhkoembolian. Ilmeisesti minun kuppini ei ole likimainkaan täysi kun aina vaan mahtuu mukaan uusia ongelmia ja uusia erikoisaloja. Siispä toivotetaan tervetulleeksi monipuoliseen joukkoon sisätaudit! Jos tosissaan niin joskus sitä miettii, että eikö milloinkaan voisi asiat mennä strömsööläisesti. Mieleni tekee olla taikauskoinen ja uskoa jonkun langettaneen ylleni kirouksen, sillä todennäköisyys ei voi puoltaa tällaista.
Ilmeisesti pitkähoitoisesta ongelmasta on kyse. Minut siirrettiin eilen hoitoon kotikaupunkiin. Ihan tarkkaan en vielä tiedä miten hoito etenee, sillä sisätautilääkäri hoitolinjan määrittää. Eikä mitään ole minulle vielä kerrottu. Piikkejä on pistetty ja jotain veriarvoa on seurattu. Kotiutusta olen toiveikkaasti ehdottanut niin Tyksissä kuin täälläkin. Tulppa ei liukenemisen jälkeen edellytä sairaalassaoloa kunhan vaan estolääkitys on kohdallaan. Kaularangan osalta ongelmana edelleen jatkuva kipulääketarve, mutta minä kaipaan kotiin. Haluan kokeilemaan miten siellä voi pärjätä. (Terveisiä sukulaisille, ystäville ja naapureille - täältä tullaan!). Mitään muuta apua en saa, koska olen alle 65-vuotias. Mielestäni avuntarpeen pitäisi olla kriteeri eikä pelkkä ikä. Ei ole oikein, että muut elävät minun elämääni monta kuukautta.
Ajokielto todella vaikeuttaa selviytymistäni, sillä en kykene tekemään ostosreissuja tai muuta pidempää asiantoimitusta kävellen, vaikka sainkin avukseni rollaattorin. Enkä pyörälläkään (kai). Kaatuminen on tässä vaiheessa se viho viimeinen vaihtoehto. Rollaattori on siis ulkokäyttöön sen varalle, että kompastun. Läheltä piti -tilanteita on ollut liikaa. Lisäksi ongelmaksi muodostuu siivoaminen, sillä kaularanka estää kumartelun ja polvet kyykistelyn. Eikä kädet toimi kunnolla. Tänäänkin tiputin saman pullonkorkin neljästi peräkkäin ja yhtä moneen ketaan ongin sen pihdeillä lattialta. Optimismia osoittaen vein pihdit joka kerran jälkeen paikalleen parin metrin päähän. Huonetoveri silmäili kuin hullua.
Jos jotain hyvää puolta tästä haluaa välttämättä löytää niin ilman muuta se, että tulppa on tulppana keuhkoissa eikä vaeltanut sydämeen tai aivoihin aiheuttamaan infarktia. Melko onnekasta oli myös sen löytyminen, sillä tapauksessani se oli hyvin vähäoireinen vaiva, joka olisi helposti voinut sekoittua rintaragan oireiluuni. Se olisi voinut olla hiljainen tappaja. Omituista on, että melkein mistä tahansa asiasta voi löytää kultareunuksen kun sitä vähän eri kulmasta katsoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti