Kotona vihdoin

En tiedä voiko sanoa, että vihdoin kotona, sillä polvileikkauksista kotiutuminen otti aikaa lähes pari kuukautta, joten siihen nähden tämä oli pikapyrähdys. Alkujaan lähdin kuitenkin tavoittelemaan lyhyempää reissua, joten siltä kantilta reilun puolentoista viikon rupeama oli pitkä. Paljon pidemmältä se vielä tuntui. Tällä reissulla monet asiat tökkivät vastaan. Viimeisessä majoituksessa olin helisemässä kiukkuisten ja kuurojen vanhusten kanssa. Yksi vanhus huusi minulle keskellä yötä, että olin kieltänyt häntä katsomasta telkkaria. Olin äimistynyt, sillä kertaalleen pyysin kohteliaasti, että voisiko ääntä laittaa hieman hiljaisemmalle. Muuten asiasta ei keskusteltu, ja vanhuksella oli koko ajan kapula hallussa. Ihmettelin kyllä illan mittaan, että miksei hän katsonut telkkaria kun se oli edellisenä päivänä tuntunut olevan niin kovin tärkeää. Itse en tv:tä kaipaa, joten en sitä sen enempää pohtinut. Yöllä sekin selvisi.

Itsekin olen huonokuuloinen. Se tuli esille tälläkin reissulla. Varsinkin tehohoidon aikana se otettiin suorastaan esimerkillisesti huomioon. Olin hämmästynyt, sillä yleensä sille ei ajatuksia suoda. Siellä minulle pyrittiin puhumaan paremmin kuulevan korvan puolella tai muuten selkeästi. Sen sijaan lääkärikierrolla oli pakko osoittaa yhdelle neurokirurgille paikka eri kohtaan, jotta pystyin kuulemaan mitään. Kotiutuspäivän lääkärikierrolla puolestaan lääkäri esitti minulle kysymyksen, jota en kunnolla kuullut ja jäin sitä hetkeksi hiljaisuudessa tulkitsemaan. Eikä aikaakaan kun lääkäri kysyi, jotenkin hermostuneeseen ja vähän tiuskivaankin sävyyn, että "etkö sinä kuule!?". Tuon sivalluksen kuulin kyllä jo ihan hyvin, mutta ennen kun ennätin vastaamaan, niin hoitaja kiiruhti selittämään, että "niin hän ei tosiaan kuule kunnolla". Sen jälkeen lääkärikin pyrki puhelemaan vähän selkeämmin. No joo, tulipa vaan mieleen, ettei kuulon menetys ole mikään pikkujuttu. Aivan ymmärrettävästi se tekee ihmisestä helposti hieman ulkopuolisen ja sitä myötä ärtyneen.

Pääsin kotiinlähtöpäivänä lähtemään erinäisten hidasteiden takia vasta neljän jälkeen, ja vannon että tuo päivä oli yksi elämäni pisimpiä. Yön nukkuminen epäonnistui erään kiukkuilijan ja kipujenkin tähden eikä päivälevosta tai rentouttavasta musiikin kuuntelusta tullut mitään huutavan telkkarin tähden. Lähdön jälkeen piti käydä apteekissa, jossa sielläkin oli lääkkeiden kanssa sekaannuksia, jossa tarvittiin lopulta apua päivystyksestä. Olin siis kotiin tullessa melkoisen uupunut. Onneksi paluuni oli valmisteltu ruokien ja kaupassakäynnin osalta lähipiirin toimesta. Minulla jatkuu vielä joitakin päiviä napapiikkien pistäminen kaksi kertaa päivässä. Sen ja kipulääkeseurannan toimittaa kotisairaala. Itse en tällä hetkellä pysty piikkiä tuikkaamaan, sillä kauluri estää minua näkemästä vatsanahkaani. Piikki on hyvä saada tuikatuksi kohtaa joka ei ole jo valmiiksi mustelmilla. Samalla hoituu myös niittien poisto haavasta ilman terveyskeskuskäyntiä. Maksullinen palveluhan tuo on, mutta se että pääsin pois osastohoidosta on joka sentin arvoinen. Aloin olla jo toipumista haittaavan stressaantunut.

Piikkien jälkeen keuhkoveritulppaa hoidetaan suun kautta otettavalla lääkkeellä. Hoito kestää puoli vuotta, jonka jälkeen pitäisi sen asian suhteen olla selvillä vesillä. Eikä uusimisriski ole erityisesti kohonnut, kun tulpalla oli noin selkeä syy. Lääkärin kanssa piti vielä tänään neuvotella uudestaan lääke, sillä minulle oli kirjoitettu samaa lääkettä, jota käytin lonkkaleikkauksen jälkeen. Sain siitä kauheita jalkasärkyjä. Silloin vannoin, että sitä lääkettä en enää suuhuni pistä. Onneksi vaihtoehto löytyi. Nyt sitten vaan kaikki toiveet siihen, ettei se aiheuta sivuvaikutuksia, sillä muuten joudutaan siirtymään Marevaniin, joka on hankala tapaus, sillä siinä veriarvoja joudutaan alati seuraamaan. Nämä uudemmat lääkkeet eivät sen sijaan vaadi seurantaa. Isoksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin kielto käyttää tulehduskipulääkkeitä hoidon aikana. Ne kun on minun nivelkipujeni hoidon perusta.

Muuten kotona oleminen on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, vaikka kaiken aikaa tulee vastaan asioita, joista joudun toteamaan, että kas tämäkään ei onnistu. Kipuja on vielä lääkityksestä huolimatta, ja varsinkin yö oli sen suhteen vaikea. Lisää kipulääkkeitä jouduin tankkaamaan pariin otteeseen. Kaikkiaan sain kuitenkin nukutuksi vähintäänkin kohtalaisesti. Varmasti siinä painoi edellisen yön valvominen, joten totuus tulee esiin ensi yönä. Tänään olen päivällä ollut melko uupunut tai jopa torkkunut tämän tästä pieniä pätkiä. Jos tilannetta haluaa tällä hetkellä jo arvioida, niin toisen käden tuntopuutokset eivät ole palautuneet, niska ja pää ovat kipeämmät kuin koskaan, käden särkyä on lievässä muodossa tuntunut myös tänään, vihlovaa kipua korviin esiintyy nyt yhden korvan sijasta kahdessa ja se on voimakkaampaa kuin aiemmin. Lisäksi uutena on tullut lihasnykinät kasvojen alueella. Eli mitään välitöntä helpotusta en ole oireisiin saanut, mutta toipuminen on vielä niin alussa, että paras olla päättelemättä tästä mitään.