Kuntoutus: jakso neljä

Siinäpä meni viimeinen jakso laitoskuntoutusta ainakin tällä erää. Kerrankin voi sanoa, että minä aivan selvästi kuntouduin kuntoutuksen aikana. Lopulta tällaisen kirjoittaminen on harvinaista herkkua, sillä kuntoutus on yleensä lajiltaan pitkäjänteistä eikä kovin nopeaa edistymistä usein tapahdu. Käytän tässä mittarina taksimatkaa. Se olisi tuskin Kelalle kelpaava konkreettinen ja mitattava tavoite, mutta minulle se on riittävä tasomittari. Menomatka oli tuskien taival kun taas paluumatka sujui maltillisin kivuin. Pysyn kannassani myös sen jälkeen kun olen vähentänyt lopputulemasta menomatkan väsymyksen ja siihen käytetyn invataksin karmivan notkumisen. Paluumatka tuli tehtyä normitaksilla. Siinä matkustusmukavuus on ihan toista luokkaa.

Ihan kaikkea ei varmasti voi kirjata jakson ansioksi, sillä tietysti tässä vaiheessa leikkauksen jälkeen toipumista tapahtuu välillä isommin harppauksin. Sekin puoltaa, että tuossa parina aikaisempana viikkona toipuminen on edistynyt varsin hitaasti, joten oli jo aikakin ottaa vähän askelia eteenpäin. Jakson ennakkotavoitteena minulla oli vaatimattomasti virkistyminen. Tältä osin jakso täytti ja ylitti odotukset. Olin selvästi aiempaa isompia määriä hereillä ja jossain toiminnassa. Osallistuin kaikkeen ryhmäohjelmaan, johon yksilöaikojen puitteissa ehdin. Vapaat hetket tuli kyllä levättyä tehokkaasti enkä kaivannut mitään vapaa-ajan ohjelmaa.

Ohjelmani oli (ehkä onneksi) rakentunut sillä tavalla, etten päässyt osallistumaan liikunnalliseen ryhmäohjelmaan lukuunottamatta maanantain kuntosalia ja yhtä aamujumppaa. Tämä viimeksi mainittu oli hyvin kevyttä, ja itse asiassa sellaista, jota voisin kokeilla tehdä myös kotona. Se lisäisi liikkumistani tässä tilanteessa, jossa ulkona kävely (tai muukaan liikunta) ei ole itsestäänselvyys. Vähän jäi harmittamaan, etten ehtinyt osallistumaan myöskään ohjattuun ulkoiluun. Kohta on kulunut jo viisi viikkoa, jolloin olen käynyt kunnolla ulkona vain yhden käden sormilla laskettavissa olevan määrän. Talven liukkaus ei nyt suosi tätä asiaa. Liikunnan sijasta ryhmäohjelmani koostui rentoutuksesta, toimintaterapiaryhmästä, lääkärin keskusteluryhmästä, psykologin luennosta yms. Noista voisi sanoa, että osasta sain vähän yllättäenkin irti uutta näkökulmaa. Kaikessa hiljaisuudessa havainnoin olevani asemiini kaivautunut jäärä! Järkyttävää, sillä mielikuvissani olen tietysti asioille avoin ja joustava yksilö.

Yksilöaikoina kaikki fysioterapiat pidettiin altaalla. Yläselkä ja niska ovat kyllä jumissa ja käsittelyitten tarpeessa, mutta ne eivät ole sallittuja vielä tässä toipumisen vaiheessa. Uskon, että kevyt allasharjoittelu toimi silti rentouttajana myös tuolla seudulla. Ihan varmasti päivittäinen allas edisti koko kehon kuntoutumista. Jaksolla tapasin myös toimintaterapeutin, sosiaalityöntekijän, psykologin ja lääkärin. Kaikista tapaamisista sain jotain apua. Osittain jopa hämmästyin sitä miten asioitani haluttiin vielä yrittää edistää. Vasta aika näyttää tuottavatko avut tulosta, ja jos niin millaista. Sain onneksi vähän järjestettyä myös kipulääkeasiaa, sillä lääkkeet olisivat loppuneet kesken ennen terveyskeskuslääkärille sovittua aikaa. Lääkäri lupasi jopa soittaa tk-lääkärille ja keskustella tilanteestani. Tiedä sitten, että miten tuo kipulääkitys jatkossa järjestyy, sillä on vain huonoja vaihtoehtoja. Sain vielä kehoituksen oitis lopettaa parasetamolilääkitys (kohonneiden maksa-arvojen tähden siis).

Jakson aikana kävin myös paikassa, joka myy erilaisia mittojen mukaan tehtyjä sormiortooseja. Sellaisen tarpeessa olen, sillä oikean käteni etusormen rystynen menee kaiken aikaa sijoiltaan ja aiheuttaa paljon arjen haittaa. Samalla siellä havaittiin (tietysti) myös muiden sorminivelteni yliliikkuvuus. Osaa niistä kannattaisi tukea jo tässä vaiheessa ennen kun ne alkavat oireilla. Tämä voisi säästää niveliä ja lisätä käsien toimintakykyä. Sovitinkin yhtä sormen keskinivelen tukea. Oli jännä tunne kun nivel pysähtyi normaaliin asentoon. Siinä ei voinut välttyä vau-ajatukselta. En aina edes ymmärrä mistä jään paitsi kun nivelet ei toimi oikein, mutta siihen rystyseen palatakseni, niin heillä oli heti ajatus siitä miten sen pystyy tukemaan toiminnallisesti (sitä on siis yrittänyt useampikin muu onnistumatta). Nyt tehtiin kokeilutuki, ja jos se toimii (toimii se!), niin sitten varsinainen tuki voidaan valmistaa sen perusteella. Tämä tietysti riippuu viime kädessä siitä, että myönnetäänkö siihen maksusitoumusta. Ehdottivat myös, että kannattaisi käyttää rystystä käsikirurgin arviossa, jotta selviäisi miksi se on sellainen kun se on.

Kuten alussa jo kerroin, niin toipuminen edistyi jakson aikana. Ainakin jaksamisen osalta se on selvää ja matkakin tosiaan meni paremmin. Myös pääkivut on vähenemään päin, vaikka viikonloppu on ollut vaikeampi. Viikolla heräsin yhtenä yönä voimakkaaseen niskakipuun. Se oli ehkä kovinta niskakipua koskaan. Kun yritin pyrkiä hakemaan kipulääkettä, niin tajusin molempien jalkojen toisen käden olevan täysin puutunut. Sain käännyttyä kyljelleni, jolloin yläniskasta kuului ja tuntui napsahdus. Kipu loppui heti ja puutuminenkin hävisi hiljalleen. Se oli hieman pelottava episodi. Nukuin silloin pehmeällä kaulurilla, mutta vaihdoin sen äkkiä loppuyöksi kovaan. En tiedä olisiko pää kiertynyt kiellettyyn asentoon vai mikä tuli. Aktiivisuuden lisääntyessä myös peruskivut tulivat taas enemmän esille. Lonkkavaivat johtivat uljasta ja uskollista joukkoani. Erityisen paljon oli myös huimausta. Se on jollain tapaa kipujakin pahempaa. Kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen, että menin tilanteesta huolimatta kuntoutusjaksolle, sillä olo tuntuu nyt vähän paremmalta.