Yleensä sanon aina tähän aikaan vuodesta, että vuosi vaihtui eikä mikään muutu, mutta tästä vuodesta näyttäisi tulevan edeltäjistään täysin poikkeava. Edessä on elämäni tähän asti kamalin, kiusallisin, pitkästyttävin, hermostuttavin, jännittävin, kenties kivuliain ja myös ehkä kaikkein mielenkiintoisin vuosi. Kaikista tulevista kauheuksista huolimatta odotan, että toiminta alkaisi heti. En millään malttaisi enää odottaa. Haluan saada jo selville miten tästä kaikesta oikein selviydyn vai selviydynkö ylipäätään.
Fyysinen selviytyminen on oma lukunsa. Toimintakyky tulee väistämättä leikkauksien jälkeen laskemaan väliaikaisesti. Pitää varmasti olla sen verran toiveikas, että uskaltaa sanoa toimintakyvyn laskun olevan tosiaankin vain väliaikaista. Eihän niitä leikkauksia (pelkästään!) mielenkiintoisuuden tai jännittävyyden takia tehdä, vaan siksi, että oikeasti toivotaan lopputuloksella olevan elämänlaatua nostava vaikutus. Leikkaus on kuitenkin aina riski ja mitä tahansa voi tapahtua. Silti tilannetta tulee katseltua sen aikaisemminkin mainitun lasikuvun alta. Kuvittelee sieltä käsin tarkkaillessaan olevansa turvassa, ja että eihän sitä juuri omalle kohdalle voi mitään komplikaatioita tulla. Vaikka riskejä on hyvinkin onnistuneesti korostettu.
Toinen asia on henkinen selviytyminen. Jos selviän tästä vuodesta hengissä, selväjärkisenä ja masentumatta, niin lupaan nostaa itselleni hattua kun vuosi seuraavaksi vaihtuu. Kaikki, jotka ovat eläneet hetkenkin aikaa remontin keskellä, tietävät miten hermoille käyvää aikaa se on. Omat rakkaat rikotut rutiinit. Ihmiset ovat niistä riippuvaisia, sillä se vapauttaa tarmoa muuhun toimintaan. Tämä putkiremontti kestää aikataulun mukaan lähes kahdeksan kuukautta. Se pitää sisällään aika monta rikottua rutiinia.
Näyttäisi siltä, että kotoa pois lähteminen remontin tieltä on se kaikkein vaikein asia. Eikä pelkästään minulle, vaan myös muille. On vähän helpompaa, jos on olemassa paikka johon mennä (mökki tms.). Jos taas on turvauduttava sukulaisten apuun, niin se aiheuttaa kyllä monissa suurta ahdistusta. Jopa siinä määrin, että toiset ovat valmiita asumaan eestaas ramppaavien remonttireiskojen ja -riittojen, helvetillisen metelin ja pölyn keskellä ilman vettä ja osittain sähköäkin pitkiä aikoja ennemmin kuin menevät sukulaisen vapaaseen huoneeseen. Vaikka kysymyksessä on tuttuja ihmisiä, niin se on silti tunkeutumista jonkun alueelle ja arkipäivään. Se on painajainen.
Kumpi tahansa, iso leikkaus tai iso remontti, olisi yksinäänkin ihan riittävän suuri koitos. Samanaikaisesti ne tulevat olemaan tyrmäävä yhdistelmä. Etukäteen suunniteltu taktiikkani on sietää yksi hetki kerrallaan, ja uskoa siihen, että kun hoipparoin pimeässä tarpeeksi pitkään niin valo voittaa. Sitten kun luut on katkaistu (PAO) ja talon putket on päreinä (linjasaneeraus), niin paluuta vanhaan ei ole. Matka alkakoon!
Ulos maailmaha viä meijä järjetön diä! (Hj Nortamo)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti