Ajatuksissa oli rehkiä kuntosalilla nämä alkuvuoden päivät, ja olen minä siellä käynyt, mutta täytyy todeta etten ole enää ainoa. Uudenvuodenlupaukset on ilmeisesti taas pistetty täytäntöön laajalla rintamalla. Se on tapahtunut vasta tällä viikolla. Viime viikolla ehdittiinkin jo aprikoimaan, että mikäs nyt on tullut kun ei uusia naamoja vielä näy. Ilmeisesti odotettiin sitten kaikkien pyhien menoa ennen tammikuun ponnistusta. Itse olen käynyt salilla nyt vuoden verran. Tai no vajaan - en nimittäin aloittanut tammikuussa, ihan periaatteesta, vaikka uudenvuodenlupaus se minullakin oli.
Tuloskehitykseni on jämähtänyt jo kuukausia sitten. Olen huomannut, että harjoittelustani puuttuu punainen lanka, ja nyt se uupuu vielä normaaliakin enemmän kun ne laitteet joita on ajatellut käyttävänsä, on yleensä sattuman oikusta varattuja. Niitä laitteita joita pystyn käyttämään, on kuitenkin rajallinen määrä. Käytännössä en pysty tekemään mitään mikä vaatii jaloillaan oloa, ja käsien liikerajoitukset ja kivut estävät paljolti käsipainojen käyttämisen ja oikeastaan kaiken muunkin suoraan käsilihaksiin kohdistuvan toiminnan. Sitten on vielä vähäisen pituuteni aiheuttamat haasteet - niitä laitteita ei tahdo saada säädettyä tarpeeksi pienelle, tai sitten en ihan yksinkertaisesti ylety edes kahvoihin.
Ei se tulosten jämähtäminen pelkästään siitä suunnitelmallisuuden puutteesta kiinni ole. On monia laitteita, joissa lihakset pystyisivät tekemään paljon suuremmalla kuormalla kuin mitä nivelet antaa myöden. Siihen olen laittanut rajan. Nivelkipua ja sijoiltaanmenoja ei saa aiheuttaa. Ja sehän on sitten melko matala raja minun tapauksessani. Lihasten polttelu sen sijaan olisi erittäin toivottu ilmiö, mutta valitettavan harvinainen.
Nyt kun tästä kirjoitan, niin alkaa vaikuttaa siltä ettei kuntosaliharjoittelu itse asiassa sovi minulle ollenkaan. Se on kyllä sääli, sillä se on oikeastaan aika hauskaa. Varsinkin se on sitä hiljaisina päivinä kun saa lähes koko salin omaan käyttöönsä. Voi rauhassa jolkottaa laitteesta toiseen ja olla vähän niinkuin lapsi leikkikentällä. Perjantain ja lauantain ilta-aika sesongin ulkopuolella on esimerkiksi mukavan rauhallinen.
Ei se hauskuus pelkästään siinä rauhassa tai harjoittelussa piile. Kun käy monta kertaa viikossa samalla salilla pitemmän aikaa, niin sitä oppii ulkonäöltä tuntemaan perusjengin. Ihmisiä on hauska seurata. En tietenkään kyttää - vaan havainnoin huomaamattomasti siinä oman tekemisen lomassa. Tietää kuka tekee mitäkin. Kuka haahuilee, kuka juoruilee, kuka treenaa tänään kankkuja ja huomenna selkää. Autoista ja pyöristä on jo alkanut tunnistaa, että ketäs kaikkia salilla tänään on.
Voin lämpimästi suositella kuntosaliharrastusta, vaikkei niin tosissaan sen lihaskasvun kanssa olisikaan. Kyllä siitä jotain hyötyä täytyy tarttua - on ainakin pois jääkaapilta ja sohvan nurkasta sen aikaa. Ei pidä antaa oman erilaisuuden estää. Ensin voi tuntua vähän epämukavalta ja herättää huomiota epäurheilullisuudellaan, mutta nopeasti sitä tottuu olemaan mukavuusalueensa ulkopuolella. Ja se perusjengi tottuu näkemään sinut siellä - erilaisuudesta huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti