Kymmenen päivää

Tänään on ensimmäinen päivä leikkauksen jälkeen, jolloin väsymys on ollut edes jollain tapaa hallinnassa. En ole mitenkään pystynyt keskittymään kirjoittamiseen enkä sen puolen oikein muuhunkaan toimintaan. Fysioterapiaharjoituksia olen tehnyt (tai ainakin yrittänyt tehdä) kolme kertaa päivässä. Pieniä ja yksinkertaisia isometrisia harjoituksia tässä vaiheessa. Ilmeisesti ne kuitenkin ovat ihan tehokkaita, sillä niiden jälkeen lonkka tuntuu vähän vähemmän jäykältä. Huvittavaa on, että vielä pari viikkoa sitten tein esim. lähentäjälihaksia 40 kg vastuksella, mutta nyt puristelen pehmeää palloa polvien välissä.

Osasyynä väsymykseen on ilman muuta kammottava nukkuma-asento: selällään. Normaalisti en koskaan nukkuisi niin. Se aiheuttaa ylimääräisiä kipuja polviin, selkään ja niskaan. Lonkan kuntoutuminen on silti tämän hetken ykkönen, joten ei auta kun kärvistellä. Lisäksi väsymystä aiheuttaa varmasti vielä alkuperäisestä poikkeavat veriarvot. Muutama päivä leikkauksen jälkeen hemoglobiini ja vireystila tipahtivat niin alas, että minulle tiputettiin lisäverta. Vaikka arvot tällä tavalla saatiin normaalin rajoille, niin ne ovat vielä kaukana alkuperäisistä. Niin ikään kipulääkkeet (opiaatit) aiheuttavat väsymystä ja tokkuraisuutta. Koko sairaalassaoloajan kärsin pahoinvoinnista. Taisin oksentaan viikon mittaisella sairaalajaksolla joka päivä. Onneksi tilanne on nyt kotona ollessa korjaantunut, kun olen saanut syötyä usein ja pienillä annoksilla.

Lisäverta tulossa

Muuten en pärjää kotona ollenkaan niin hyvin kun kuvitelmissani ajattelin. Ihan kaikki perustoiminnot vievät aivan kohtuuttoman paljon aikaa. Tavaroiden kantaminen paikasta toiseen on ihan oikea ongelma. Sain sairaalasta lainaan reumarollaattorin (turvallisempi vaihtoehto minulle), vain todetakseni, ettei se mahdu asuntoni oviaukoista. Eli keppien varassa ollaan. Olen tietysti jo alkanut kehitellä kaikenlaisia kantamismenetelmiä, mutta myönnettävä se on, että kyllä tässä ulkopuolista apua on paljon tarvittu, ja tarvitaan edelleen. Pitkään. Toisen lonkan leikkaus on suunniteltu tehtäväksi 2,5 - 3 kuukauden kuluttua ensimmäisestä.

Nyt kävelen suosiolla 8 viikkoa puolipainovarauksella, jonka jälkeen otetaan röntgenkuvat. Pahimmillaan ehdin siis olemaan vain parisen viikkoa pois puolipainovaraukselta ennen uutta leikkausta. Rehellisesti voin sanoa, että kauhistuttaa jo nyt. Onko tuo edes mahdollista? Lonkka, ja koko jalka ylipäätään, ei voi olla kummoisessa kunnossa jossa sillä ei ole kävelty kunnolla 8 viikkoon. Ja sen jalan pitäisi sitten kaksi viikkoa myöhemmin toimia tukijalkana kun toisen lonkan luut on katkottu. Syy kiirehtimiseen on polveni, joiden kimppuun halutaan päästä mahdollisimman nopeasti. Sanovat, että puolentoista vuoden kuluttua nähdään, että mihin kuntoon koipeni sitten jäävät.

Eilen yritin vähentää kipulääkkeiden määrää - huonolla menestyksellä. Päivävalinta oli huono, koska oli suihkupäivä. Pienessä kylpyhuoneessani on vain kylpyamme, johon minulla ei ole toivoakaan päästä, joten joudun matkaamaan muualle suihkuun. Näin talven liukkailla se ei ole mikään herkkupala - eikä sinne autoonkaan ollut helppo taittua. Sen reissun jälkeen jälkeen olin aivan kohtuuttoman uupunut. Suihkun jälkeen vaihdoin uuden siteen leikkaushaavan päälle, ja totta kai suoritin samalla vähän kuvauksia. Alla olevissa kuvissa arpi (nivusviilto) viidentenä ja yhdeksäntenä päivänä. Alemman kuvan olen ottanut itse (eli jalkoja kohti).

päivä 5

päivä 9