Samoin keittiössä puuhastelu on helpottunut, niin ikään voimistuneiden jalkojen ansiosta. En edelleenään ole kykenevä pääruoanlaittoon ja muuhun pitkäaikaiseen toimintaan, mutta onneksi niitä ruokia on osittain pakkasessa, ja sitten olen saanut ruoanlaittoapua lähipiiristä. Pääruokaa lukuunottamatta alan olla ruoka-asioissakin melko omavarainen. Aikaahan siihen menee moninkertaisesti normaaliin verrattuna, mutta onneksi minulla on sitä. Aikaa. Tietysti otan edelleen ruoka-asioissa kiitollisena apua vastaan jos sitä sopivasti tarjolla on.
Kauppa-asiat on edelleen sula mahdottomuus. Eilen tosin ystävä lykki minua kaupan pyörätuolissa pitkin Prismaa. Se oli ensimmäinen kauppareissu yli kolmeen viikkoon. Tosi hienoa oli päästä välillä pois kotoa. Ei se tietenkään mikään arkiratkaisu ole. On kaikille paljon helpompaa ja nopeampaa, että joku muu kuin minä käy siellä kaupassa ostoslista mukanaan. Tämä asia on vain hyväksyttävä, sillä siihen ei ole näillä näkymin tulossa muutosta seuraavien kuukausien aikana. Onneksi on joku joka kaupassa puolestani käy. Pelkään vaan, että venytän apupinnaa liian paljon. Harmi, ettei meillä ole kaupoissa sellaisia sähkökäyttöisiä ajettavia kärryjä.
Pari päivää sitten sain apua asunnon siivoukseen, mutta en malttanut olla puuttumatta joka asiaan. Niin, minulla on muotoutunut vuosien saatossa oma tapa hommata siivous. Lopulta oltiin siinä pisteessä, että siivooja ilmoitti, ettei hän ei tule siivoamaan enää koskaan, jos opastus ei lopu välittömästi. "...ei ole omena kauas puusta pudonnut", avustaja jupisi eikä todellakaan mitenkään positiiviseen sävyyn. Palautteen ymmärtäneenä kälpin vähin äänin siivoamaan itse kylpyhuonetta. No se tuli siivottua omalla tavalla, mutta kyllä sen sitten jaloissaan tuntee.
Siinä onkin se voimistumisen ongelma. Voimansa tunnossa kuvittelee jo olevansa lähellä normaalitasoa, eikä aina huomaan kaikessa aktiivisuudessaan sitä, miten paljon sellainen pienimuotoinenkin puuhastelu oikeasti rasittaa koko ruumista. Siivouspäivän jälkeisestä päivästä lähtien on ollut ihan selvästi aikaisempaa enemmän kipuja. Ylös noustessa ja kaikissa sivusuuntaisessa liikkeessä tuntuu terävä kipu jossain istuinluun suunnalla. Muutenkin se on kipuna ihan erilaista mitä olen koskaan kokenut. Eipä minulla tosin murrettuja luita ole ennen ollutkaan. Toisaalta, nyt samaan aikaan olen lopettanut kaiken säännöllisen kipulääkityksen. Voipi olla, että kipuja onkin siksi enempi. Tosiaan! Siksihän niitä...
Eilen tuli täyteen kolme viikkoa leikkauksesta, niinpä ajattelin, että aina yhtä hurmaava arpikuva on taas paikallaan. Aika hyvältä se alkaa näyttää. Nyt vaan kaikki toiveet, että kehitys jatkuu samaan tapaan. Sain sairaalasta mukaan sellaisen silikoonisidoksen pidettäväksi arven päällä melko lailla koko ajan. En oikein tiedä mihin sen toiminta perustuu, mutta itsestä ainakin tuntuu mukavammalta kun arpi on peitettynä. Se kun on sellaisessa kohdassa, jossa se helposti hankautuisi vaatteisiin. Se taas on jotenkin etova ajatus.
 | |
| 3 viikkoa |
 |
| silikoonisidos |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti