sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kuulumisia

Pikku hiljaa palataan taas tähän maailmaan. Mahdotonta oli edes kuvitella miten paljon vaikeampaa kaikki on jo nyt ollut. Sitä ennakoin (ja vielä nytkin uskon) että toipumisajasta tulisi vaikeampi kuin viimeksi, mutta en osannut kuvitella tämän voivan olla näin kivuliasta jo sairaala vaiheessa. Täällä sentään saan apua ihan kaikkeen; alkaen sänkyyn noususta ja vessa käynnistä puhelimen lataukseen. Tämä todistaa, että sama leikkaus voi aiheuttaa ihan erilaista ongelmaa samallekin henkilölle saatika sitten eri. Ikinä ei voi yleistää, että onko joku "helppo" toimenpide johonkin toiseen verrattuna.

Tänään olen edistyksellisesti päässyt eroon kaikista letkuista. Näin ollen päässen huomenna suihkuun. Ihanan piristävä ajatus, että viiden päivän odotuksen, pahoinvoinnin ja vuodelevon jäljiltä pääsisi pesemään hiukset ja inhan keltaiset leikkauspesuaineet iholta. Joskus se, että tuntee itsensä ihmiseksi taas voi tosiaan olla pienestä kiinni.

Olen yrittänyt olla enemmän liikkeellä tänään. Olen käyttänyt kävelytelinettä. Kepit on ollut vielä liian suuri haaste kun olo on huomattavan voimaton. Kävely on ihan kamalaa taapertamista - se sattuu vastaleikattuun  ja toinen jalka on muuten ihan heikko. Toisin sanoen minulla ei ole kunnollista tuntumaa kumpaakaan jalkaan. Polvi notkuu huolestuttavasti. Telineestä saa siinä tilanteessa ihan hyvin tukea, mutta kepit onkin sitten vaikeammat.

Tavoite on silti kotiin (tai no koditonhan minä huomisesta lähtien jo olen) lähtö. Ainakin pois täältä jo mielellään lähtisin, niin hyvä kun palvelu onkin. On oikeasti ollut hyvä hoito täällä. Kannustava ilmapiiri silloinkin kun on oma usko ollut koetuksella. Aika moni täällä silti luulee, että minulle on laitettu lonkantekonivel. PAO erityispiirteineen vaikuttaa olevan tuntematon toimenpide, jopa osastolla jossa niitä hoidetaan. Hämmästyttävä asia.

Itse ajattelin kotiutumista huomenna, mutta aamulla varmaan kuullaan että mitäs mieltä täällä siitä ollaan. Tavoitteen vuoksi olen tänään ponnistellut liikekannalla, ja hoitanut hyvinkin aktiivisesti suurimmalle osalle leikkauspotilaista tuttua ja kivuliastakin vatsantoiminta ongelmaa. Käyttöön on otettu niin luumusoseet kun vähän järeämmätkin aseet. Nämä asiat on saatava toimimaan ennen kun täältä mihinkään lähdetään. Kävely on tietysti vielä ongelma, mutta jospa voimistuisin jo huomiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti