Kykyloikkaa odotellessa

Tasoford

Toisen kuntoutusviikon aikana ei kunnossani ole tapahtunut suurta edistystä. Kulkupelinä on edelleen tasoford. Tässä vaiheessa sitä toivoisi jo kävelevänsä vähintään kepeillä, kun leikkauksesta on kuitenkin kohta kulunut jo kuukausi. Edelleen ongelmana on polvien ojentaminen. Omilla voimilla en niitä suoraksi saa. Oikea on vasenta huonompi - niin kuin oli ennen leikkaustakin. Välittömästi jumpan jälkeen fysioterapeutti saa jalat väännettyä suhteellisen suoriksi. Ne ojentuvat myös seisoessa kun fysioterapeutti auttaa, mutta heti kun ote irtoaa, jalka vinoutuu. Siitä huolimatta, että pinnistelen kaikkia seudun lihaksia äärimmilleen.

Minulla todettiin olevan selvää ojennusvoiman puutetta. Varmaan johtuen siitä, etten ole koskaan tarvinnut polvien loppuojennusta. Itse mietin, että toivottavasti kyseistä tointa hoitavat lihakset eivät ole kokonaan surkastuneet. Mitä enemmän tuota mietin, niin sitä järkevämmältä se päässäni kuulostaa. Se olisikin sitten vähän huonompi juttu, mutta tämä on siis vain omaa ajatuksen virtaani, joten ehkäpä en maalaa pirun kuvaa seinälle vielä tänään. Joka tapauksessa ojennusvoima on se osa-alue, jota pitäisi nyt lähteä, suoristamisen ohella, harjoittelemaan.

Ojennusvoiman treenaamiseen sopii hyvin allasjumppa, joka on tarkoitus aloittaa ensi viikolla. Muuten tuleva viikko on samansuuntainen kuin aiempi. Pari yksilöfysioterapiaa ja yksi ryhmä päivittäin. Lisäksi tapaan edelleen neuropsykologin. Keskiviikkoisin täällä pidetään hoitokokous, johon osallistuu iso joukko ihmisiä (mm. lääkäri, hoitaja, fysioterapeutti, sosiaalityöntekijä, neuropysgologi…). Itsekin olen tietysti mukana. Viime viikkoinen kokous meni lähinnä kipulääkityksen säätämiseen. Sama taitaa olla myös seuraavan kokouksen aiheena, sillä olen anonut tulehduskipulääkkeitäni takaisin. Tällä viikolla on siihen liittyen tehty verikokeita ja mitattu verenpainetta. Ensimmäisellä kerralla verenvuodatukseen tarvittiin kahdeksan pistoa ja toisella kolme. Suurella innostuksella odotan jo huomisaamun verikoetta!

Kipuja on edelleen paljon. Muutenkin vahvojen lääkkeiden lisäksi olen lähes joka yö joutunut pyytämään nopeavaikutteisen napin. En haluaisi syödä tällaisia määriä vahvoja kipulääkkeitä. Tulee sellainen pelko, että jään niihin koukkuun. Tuleeko pelko sitten todellisesta riskistä vai siitä että näistä varoitellaan nykyisin niin paljon joka paikassa. Tiedä sitä, mutta vaihtoehtoja ei juuri nyt ole. No ainakaan en saa lääkkeistä mitään hyvänolontunnetta vaan ennemminkin koko ajan on jonkunlaista kipua lääkkeistä huolimatta. Olen kuitenkin syönyt niitä kohta kuukauden putkeen eikä loppua ole näkyvissä, joten ne joudutaan varmasti aikanaan ajamaan alas asteittain, jotta ei tulisi vierotusoireita.

Tehostetun fysioterapian aloittaminen on kipeyttänyt polvien seudun pahasti. Ne eivät ole tässä viikonlopun aikana ehtineet palautumaan juuri lainkaan. Vähän hirvittää, että huomenna jatketaan rääkkiä heti yhdeksältä. Edistys on ollut hidasta, mutta sitä on kuitenkin ollut. Tärkeintä on, että jalat suoristuvat, vaikkakin avustettuna. Siitä huolimatta, että jalat jämähtävät edelleen koukkuun liikkeen loppuessa, niin ne vetreytyvät entistä nopeammin ja pienemmällä vaivalla takaisin käyttökuntoon. Samoin huomaan, että jaksan jo seisahtua kävelyllä ollessani tihrustamaan vaikka seinällä olevaa ruokalistaa. Sellainen ei vielä viikko sitten onnistunut. Pienistä asioista huomaa, että asiat etenee, vaikka varsinaista kykyloikkaa ei ole vielä nähty.