Sairaalasta toiseen

Eilen vaihtui ambulanssikyydillä (viikon ja koko elämän viides kyyti) Tyksin kirurginen sairaala kotikaupungin sairaalaan. Täällä olen nyt joitakin päiviä kunnes paikka kuntoutukseen avautuu. Tiistaina ilmeisesti. Näin lähelle kotia tulo sai aikaan valtavan koti-ikävän, mutta ymmärrän kyllä, etten ole sellaisessa kunnossa, että voisin kotiin mennä. Ei onnistu peseminen eikä pukeutuminen ja kivut huitelevat vahvoista kipulääkkeistä huolimatta pilvissä.

Tämä on sisätautiosasto - ei tainnut olla muita vaihtoehtoja, ja johonkin minut oli lykättävä odottamaan. Saan kuitenkin fysioterapeutin ohjeistusta kuntoutukseen täältäkin. Tosin viikonloppu on selvittävä siltä osin omin avuin. Tämän hetken kivut on peräisin nimenomaan tuosta fysioterapeutin käsittelystä. Jalkaa suoraksi. No ei mene ihan, mutta paljon suorempi (ja todella tukevasti sijoillaan) on kuin ennen leikkausta. Näiden jalkojen jumppaamisessa puhutaan varmasti kuukausista ennen kuin lopullisia tuloksia voi nähdä. Lisäksi olen tänään tehnyt kävelytelineellä pari lyhyttä kävelyä käytävällä.

Olen vaatinut kävelyn nähneiltä paikalla olijoilta kommentit siitä, että hyvältä näyttää. No näytti "melkein normaalilta" oli yksi parhaista. Tukikenkien avulla kanta menee maahan. Nilkat kiertää edelleen, mutta siitä pitää oppia pois. Jänteet ja lihakset on kivuliaan äärimmilleen kiristyneet. Kengät on kävelyni kulmakivi - eilen ennen Tyksistä lähtöä todettiin, että tarvitsen toiset kengät heti. Minun on pakko käyttää niitä niin ulkona kuin sisälläkin. Myös lyhyillä matkoilla. Joten nyt anotaan samalla lestillä tehtyjä kenkiä sisäkäyttöön sopivilla materiaaleilla.

Vielä kun pystyy säilyttämään kävellessä suoran asennon, myös ilman kävelytukea, ja ojentamaan polvia vielä vaan suoremmiksi, niin hyvä tulee. Joka tapauksessa edistystä on eilisestä tapahtunut, vaikka juuri nyt tekee kipeää.

Lähellä kotoa olosta on se hyvä puoli, että vierailijoita käy. Kivut eivät niin paljon silloin tunnu eikä tule hauduttua synkissä mietteissä. Äiti toi ruokaakin mukanaan - mitäpä sitä ei äiti lapsensa puolesta tekisi - kun ei lapselle sairaalapöperö oikein maistu. Mikään ei voita täysjyväruisleipää ja tuoresalaattia oliiviöljyllä höystettynä. Ei ihme, että olo vahvistuu. Sain vihdoin myös tietokoneen tänne, ja yritän päästä käsiksi terveystietoihini Kannassa. Jospa saisin hiljalleen selville mitä oikein tapahtui. Voi tietysti olla ettei tiedot ole vielä tulleet sinne, ja tämän näön kanssa selvittelyssä on haasteensa.

Odotin näytöltä lukemiselta paljon enemmän, mutta kuva vaan vilkkuu ja katoilee. Tulee mieleen tilanne, jossa joutuu yhtäkkiä liian kirkkaaseen valoon. Kirjoittaminen on kuitenkin merkittävästi tablettia nopeampaa. Hyvä - sillä tykkään kirjoittaa. Kädet tuntevat näppäimistön eikä minun ole koskaan ennenkään tarvinnut siitä kirjaimia hakea. Kokonaisuuden hallinta on kuitenkin vaikeaa. Houkuttavia päivityksiä näkyi monella suunnalla, mutta minulla suunnattomia vaikeuksia luetunymmärryksessä. Vähän niin kun lukisi 500 % suurennuksella. Kokonaisuus ei vaan aukea. Toivottavasti tähän on jotain apuvälineitä. Hyvän oikolukuohjelman hankinta voisi myös auttaa.