No vähän jännittää

Jotenkin huolettoman tietämättömänä menen huomiseen leikkaukseen. Eikä tämä tietämättömyys tällä kertaa johdu siitä, ettei tietoa olisi kerrottu. Riskit on tiedossa siinä missä mahdollisesti saavutettavat hyödytkin. Minulla on myös tietoisuus siitä mitä leikkauksessa tapahtuu, ja muutenkin se miten koko kuvio etenee. Huoletonta tästä tekee se, etten pysty kuvittelemaan kivun määrää enkä osaa kuvitella itselleni suoria ja luotettavia polvia. Ei ole pienintäkään aavistusta miltä sellaiset jalat tuntuvat. Eikä siitä miten vaikeaa on opetella kävelemään niillä.

Kovaan kipuun minua on jo etukäteen pyydetty varautumaan. Se vähän mietityttää, että enemmän pitäisi vielä kestää lonkkaleikkaukseen (varsinkin siihen toiseen) verrattuna. En vaan osaa kuvitella sitä. Itse asiassa luotan siihen, että kivunhoito onnistuu tällä kertaa paremmin. Viimeksihän se oli aika heikolla tasolla, koska epiduraali ei puuduttanut oikeaa kohtaa. Tämän asian otin puheeksi myös valmistelevalla käynnillä.

Leikkauksen jälkeinen asentohoito

Niinpä menen ihan levollisin mielin aamulla, enkä huolehdi turhaan. Ehtii sitä sitten myöhemmin, jos kivut osoittautuvat sietämättömiksi. Eniten huolta aiheuttaa ajatus siitä, että jalat olisivat leikkauksen jälkeen tuettuna kohoasentoon suoriksi. Se aiheuttaa kylmän puistatuksen tunteen, koska nykyisellään jalkojani ei voi sellaisessa asennossa pitää. Ymmärrän kyllä, että tilanne on leikkauksen jälkeen erilainen, mutta pystyn käsittelemään tämän asian vain nykyisen tilanteeen kautta. Siinä voi iskeä pakokauhu, jos näen jalat suorana edessä enkä pysty liikuttamaan niitä lainkaan.

Tuota polvien suorimista lukuunottamatta ainoa pieni jännityksen tunne tulee silloin kun ajattelen hetkeä juuri ennen leikkausta. Kävely osastolta leikkuriin, tai se hetki jolloin tosiaan asetut siihen leikkauspöydälle, ja luovutat samalla oman itsesi hallinnan muille. Nuo on ne mitkä etukäteen saa aikaan sellaisen pysäyttävän uppoavan tunteen. Siitä eteenpäin monet asiat on pois omista käsistä, ja etenevät omalla painollaan.

Nyt tilanne on sikäli erilainen, että leikkaus tehdään puudutuksessa. Nukutuksessa ei ehdi kauan jännittää, vaan oikeastaan kaikki on alun jälkeen samoin tein ohi. Mutta tällä kertaa olen siis hereillä koko ajan. Näin olen sen suunnitellut. Voi siinä tosin niinkin käydä, että anon jotain pään sotkevaa troppia viimeistään siinä vaiheessa luusaha polkaistaan käyntiin. Tai sitten jo paljon aikaisemmin. Aikaa menee alkuvalmistelujen lisäksi ehkä tunti-pari per polvi, joten siinä saattaa tulla aikakin pitkäksi. Haluaisin kyllä kuulostella koko homman, mutta nähtäväksi jää kuinka siinä sitten lopulta käy.